Kategoriat
Elokuvat TV Yle

Tänään Teemalla: Stan ja Ollie

Maailmankuulu komediakaksikko Stan Laurel ja Oliver Hardy, tutummin Ohukainen ja Paksukainen (Steve Coogan, John C. Reilly) kiertää 50-luvun sodanjälkeisessä Britanniassa viihdyttämässä yleisöä vielä viimeisen kerran. Kultainen aikakausi näyttää kuitenkin jääneen taakse ja teatterisalit ammottavat aluksi tyhjyyttään. Elokuvan Stan & Ollie on ohjannut Jon S. Baird

Pari on kuitenkin aina nauttinut sekä esiintymisestä että toistensa seurasta ja lopulta parivaljakko löytää jälleen paikkansa yleisön sydämissä. Menestyksekkään kiertueen aikana paria vaivaavat kuitenkin myös menneisyyden haamut, jotka yhdessä Paksukaisen heikentyneen terveydentilan kanssa alkavat uhata heidän kumppanuuttaan. Tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa kaksikon on lopulta aika selvittää, kuinka paljon he oikein merkitsevätkään toisilleen.

En tuntenut Ohukaisen ja Paksukaisen tuotantoa ennen tämän elokuvan näkemistä. Täytyy myöntää, että tämänkään kokemuksen jälkeen en ole kovinkaan kiinnostunut. Stan & Ollie on elokuva, jonka katsoo kerran ja unohtaa sitten.

Tarinan parasta antia ovat kohtaukset, joissa Oliver ja Stan ruotivat keskinäistä suhdettaan. Näissä tilanteissa molempien näyttelijöiden taidot pääsivät oikeuksiinsa, koska Stan ja Oliver ovat niin erilaisia. Toisaalta kohtaukset, joissa kaksikko astuu lavalle ja esiintyy yleisölle ovat niin puisia, että herrojen vetovoima kärsii todella pahasti. Ymmärrän kyllä, että kyseessä oli todellisuuteen pohjautuva elokuva, joka vaati näitä kohtauksia, mutta olisin itse jättänyt nämä ne pois ja jättänyt jäljelle kulissien takaiset tapahtumat.

Loppujen lopuksi elokuva oli melko pitkäveteinen. Vilkuilin kelloani monta kertaa, eikä se ole koskaan hyvä merkki.

Stan ja Ollie Teemalla tänään kello 21:00.

Trailer: Future Film