Kategoriat
Elokuvat Kutonen TV

Tänään Kutosella: Sakaali

Bruce Willisin ja Richard Geren tähdittämässä trillerissä salaperäinen palkkamurhaaja vaanii korkea-arvoista uhria. FBI:n agentit yrittävät epätoivoisesti saada tappajan kiinni, ennen kuin hän ehtii iskeä. Henkilöllisyyttä kuin paitaa vaihtava murhamies tuntuu olevan aina askeleen edellä vainoajiaan.

Tämä leffa on yksi niistä, joka tulee katsottua ainakin pari kertaa vuodessa. Pääosissa nähtävä kaksikko tekee todella sulavaa työtä. Sakaali on täynnä seikkailua ja toimintaa. Kokonaisuus peittoaa helposti nykypäivän serkkunsa. Kun tuohon koktailiin lisätään vielä legendaarinen Sidney Poitier, niin lopputulos on todella hieno.

Elokuvassa seikkaillaan aina Suomen Porvoosta Yhdysvaltojen pääkaupunkiin saakka. Willisin esittämä ammattitappaja on naamioitumisen mestari, joka todellakin osaa sulautua väkijoukkoon.

Geren esittämä entinen terroristi jahtaa Sakaalia siinä toivossa, että yksi hyvä teko sovittaisi hänen vanhat rikoksensa.

Olen aikaisemmin sanonut, että jotkut elokuvat muistuttavat minua hyvistä vanhoista ajoista, noh Sakaali on yksi niistä. Elokuva alkaa kello 23.10.

Trailer: Movieclips Classic Trailers

Teksti­: Juho Kojima