Tarina seuraa kryptozoologian virasto Monarchin sankarillisia ponnistuksia, kun sen työntekijät kohtaavat jumalhirviöitä, joihin kuuluu mahtava Godzilla ja sen vastustajat Mothra, Rodan sekä arkkivihollisensa kolmipäinen King Ghidorah.
Tämä elokuva olisi sata kertaa parempi, jos ihmiset olisi jätetty kokonaan tarinan ulkopuolelle.
Godzilla ja muut monsterit rokkaavat. Ne näyttävät ja kuulostavat mahtavilta. Olisin voinut katsoa näiden velikultien välistä mäiskettä ja ärjyntää, vaikka kuinka pitkään.
Tämän elokuvan arvo kuitenkin romahtaa ihmisten takia. On se kumma, miksi oikeastaan kukaan ei ole viime vuosina onnistunut tekemään kunnollista monsterileffaa, jossa ihmisillä olisi oikeasti jotain järkevää tekemistä.
Tällä kertaa ihmisten ainoat tehtävät tuntuvat olevan ihmettely, keskustelu ja vielä kerran keskustelu. Kaiken siihen tuhlatun ajan olisi voinut käyttää monstereihin ja niiden tappeluihin, mutta eihän se nyt käy.
Koko hommaan on vielä sotkettu todella heikosti rakennettu perhedraama, jossa kaksi idioottia aikuista riitelee, ja heidän nuori tyttärensä tuntuu kolmikon järkevimmältä ihmiseltä.
Elokuva alkaa kello 21.00. Se löytyy myös Viaplayltä.
Teksti: Juho Kojima