Ghostbusters: Afterlife on ohjaaja Jason Reitmanin ja tuottaja Ivan Reitmanin seuraava luku alkuperäiseen Ghostbusters-universumiin. Elokuvassa yksinhuoltajaäiti ja hänen kaksi lastaan saapuvat pieneen kaupunkiin ja löytävät yhteytensä alkuperäiseen haamujengiin sekä salaiseen perintöön, jonka heidän isoisänsä on jättänyt jälkeensä. Elokuvan on käsikirjoittanut Gil Kenan ja Jason Reitman.
Täytyy myöntää, että lähdin katsomaan tätä leffaa todella matalin odotuksin, sillä muistissani oli erittäin kirkkaana vuoden 2016 versio, joka oli varsinainen sekamelska. Tällä kertaa pelkoni osoittautui täysin turhaksi. Ohjaaja Jason Reitman onnistui tekemään todella upean kunnianosoituksen alkuperäiselle elokuvasarjalle.
Afterlifen juoni on melko turvallinen ja tuttu. Yleensä se on huono asia, mutta tällä kertaa tarina toimii yllättävän hyvin. Elokuva rakentuu erittäin vahvasti Carrie Coonin esittämän Callien lasten ympärille. Callien tytär Phoebe (Mckenna Grace) on lapsinero, joka tylsistyy uudessa koulussa, kunnes hän tapaa Podcastin, joka opiskelee saamalla luokalla. Podcast (Logan Kim) ja Phoebe ryhtyvät yhdessä tutkimaan pikkukaupungin outoja tapahtumia.
Callien poika Trevor (Finn Wolfhard) on ihan tavallinen teini, joka ihastuu paikalliseen tyttöön (Celeste O’Connor). Tämän lisäksi Trevor ehtii välillä auttamaan sisartaan, mutta Trevorin hahmo tuntuu ajoittain täysin turhalta ja suorastaan unohdetulta.
Käsikirjoitus ja elokuvan tarina keskittyy ehkä hieman liikaakin Phoeben ympärille. Onneksi Grace on niin vahva näyttelijä, että hän kestää tästä juontavat paineet. Phoebe on suorastaan superskidi, joka osaa kaiken. Muissa elokuvissa tämä häiritsisi minua, mutta tällä kertaa se todellakin sopii tarinaan. mutta muut hahmot kärsivät tästä hieman, koska mieleeni nousi muutaman kerran kysymys siitä, mihin varsinkin Trevoria tarvitaan.
Afterlifen juonta sekoittaa todella ontuvasti kirjoitettu romanttinen suhde, joka syttyy Callien ja Phoeben opettajan välille. Kuivan opettajan roolissa nähdään Marvelin leffoista tuttu Paul Rudd. Coon ja Rudd vaikuttavat todella vaivaantuneilta keskinäisissä kohtauksissaan, joissa sähköä on ilmassa suunnilleen yhtä paljon kuin kivikaudella.
Afterlife on parhaimmillaan, kun se unohtaa tuon turhan romantiikan ja keskittyy haamujen metsästykseen. Tuolloin mieleeni muistuivat hetket, kun katselin alkuperäistä Haamujengiä ensimmäisen kerran. Musiikki ja tehosteet todellakin toimivat.
Afterlifessä nähdään aiemmista leffoista tuttuja legendoja. Etunenässä Bill Murray ja Dan Aykroyd. Näiden lisäksi elokuvan lopussa nähdään aivan mahtava yllätys, joka loksautti leukani lattiaan ja silmääni tirahti liikutuksen kyynel.
Ghostbusters: Afterlife on todella mainio elokuva, joka käsittelee lähdeaineistoaan todella arvokkaasti. Kokonaisuuden parasta antia ovat ehdottomasti Mckenna Gracen tähdittämät kohtaukset. Luulen, että tuosta näyttelijästä tullaan kuulemaan tulevaisuudessa paljonkin.
Afterlife saapuu Suomeen 26.11.
Teksti: Juho Kojima