Kategoriat
MTV TV

Tänään Subilla: Taru Sormusten herrasta: Sormuksen ritarit

Peter Jacksonin ohjaaman, tunnetun elokuvatrilogian ensimmäinen osa. Hobitti Frodo perii seikkailija Bilbolta salaisen, voimia sisältävän sormuksen, jonka velho Gandalf huomaa olevan Mordorin hallitsijan Sauronin tekemä. Jotta pahuuden perikuva Sauron ei saisi sormusta haltuunsa, Frodon ystävineen täytyy hävittää sormus Tuomiovuoren tulessa. Alkaa sormuksen saattueen pitkä ja vaarallinen matka kohti Sauronin hallitsemaa Mordoria ja Tuomiovuorta

Tämä elokuva on varmasti yksi merkittävin virstanpylväs elokuvien historiassa, sillä Peter Jackson todisti koko maailmalle, että Tolkienin massiivinen tarusto on mahdollista sovittaa elokuvaksi. Helppoa se ei ollut, mutta ohjaaja löysi avukseen suuren joukon ihmisiä, jotka olivat valmiita ja halukkaita tekemään kaikkensa, jotta yltiöpäinen projekti onnistuisi.

Luulen, että koko trilogian menestyksen salaisuus piilee aitoudessa, joka huokuu tuotannon kaikista yksityiskohdista. Esimerkiksi puvustus, josta vastasivat Ngila Dickson ja Richard Taylor, on lähes henkeäsalpaavan upeaa työtä.

Uudessa-Seelannissa sijaitseva Weta Workshop suunnitteli ja toteutti esimerkiksi elokuvassa käytetyt lavasteet ja pienoismallit, joiden tasoisia ei monesta elokuvasta löydy. Weta Digital puolestaan toteutti produktion tarvitsemat visuaaliset ja digitaaliset efektit, joiden tekemiseen opit saatiin Tähtien sodista tutulta Industrial Light & Magic yhtiöltä.

Sormuksen saattueen matka alkaa tänään Subilla kello 21:00.

Trailer: Movieclips

Teksti: Juho Kojima