Amerikkalaisessa toimintakomediassa vanhat tutut tunaripoliisit joutuvat johtajansa käskystä värväämään avukseen innokkaita vapaaehtoisia siviilejä. Jännittävän korttelipoliisiprojektin tarkoituksena on lähentää poliisivoimia ja kansalaisia, mutta kun sekä lainvalvojat että heidän uudet suojattinsa ovat varsinaisia sekopäitä, on hullunmylly valmis. Jääkö sekalaisen sheriffiporukan haaviin ainuttakaan rikollista? Ohjauksesta vastaa Jim Drake.
Jo neljännessä Poliisiopistossa jatketaan samalla sekoilulinjalla kuin aiemmin. Melkeinpä tärkein huomio tästä elokuvasta koskee kahta näyttelijää, sillä Mahoneyn roolissa nähtävä Steve Guttenberg jätti elokuvasarjan tämän leffan jälkeen. Komisario Harris (G.W. Bailey) tekee voitokkaan paluun ja pääsee sotkemaan kuvioita sarjan kahdesta aiemmasta elokuvasta tutun Proctorin (Lance Kinsey) kanssa, joten siltä osin taivaankappaleet ovat oikeassa asennossa, kun tämä kaksikko on saatettu yhteen.
Elokuvan parasta antia on ehdottomasti lopussa oleva takaa-ajo, jossa nähdään kuumailmapalloja ja vanhoja lentokoneita.
Elokuva alkaa kello 23.15.
Teksti: Juho Kojima