Koko perheen suomeksi puhuttu animaatioelokuva on tarina ystävyydestä, perheen kaipuusta ja pelkojen voittamisesta. Nuori dinosaurus Arlo joutuu ihmisystävänsä Pupen kanssa huikeaan seikkailuun halki vaarallisten ja salaperäisten seutujen.
Olen aina ihmetellyt miksei Pixar suunnilleen ikinä mainitse julkaisuissaan tätä elokuvaa. Olin itse nähnyt leffasta vain pieniä pätkiä, jotka vaikuttivat ihan hyviltä. Nyt vihdoin katsoin sen kokonaan ja petyin pahemman kerran.
Kunnon dinosaurus on melkoisen hatara viritelmä, eikä siinä ole samaa lämpöä kuin monissa muissa Pixarin tuottamissa elokuvissa. Tarinan idea, jossa dinosaurukset ovat maanviljelijöitä ei nyt oikein toimi. Päähenkilö Arlokaan ei ole sieltä kuuluisan animaatiostudion hahmogallerian vahvimmasta päästä.
Olen todella yllättynyt siitä, kuinka heikko elokuvan tarina on. Varsinkin, kun muistetaan, että vahvoista tarinoista on tullut vuosien saatossa Pixarin suoranainen tavaramerkki. Tästä voisi mainita esimerkkinä Toy Storyt ja äskettäin telkkarissa nähdyn Monsterit Oy:n.
Kunnon dinosaurus tänään Nelosella kello 12:30. Elokuva löytyy myös Disney+ -palvelusta.
Teksti: Juho Kojima