Kategoriat
Elokuvat Nelonen TV

Tänään Nelosella: Enkelit ja demonit

Tänään illalla pääsemme seuraamaan, kun Robert Langdon, eli Hanksin Tomppa. Pelastaa Vatikaanin, ja siinä sivussa koko maailman ikivanhan veljeskunnan katalalta suunnitelmalta.

Kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa, kun selviää, että vaarallinen vihollinen on onnistunut piilottamaan Roomaan tai Vatikaaniin antimateria-aseen, joka omaa käsittämättömän tuhovoiman.

Apuun kutsutaan Harvardin yliopiston kaikkitietävä professori Langdon, joka alkaa ryntäillä pitkin ja poikin Rooman muinaisia aukioita, kirkkoja ja kujia.

Ron Howardin ohjaamassa elokuvassa ei ole paljonkaan järkeä, mutta vauhtia piisaa sitäkin enemmän. Juoni on kyhätty uskonnon ja tieteen ympärille, mutta lopputulos on lähinnä sekava, mutta jollain kierolla tavalla viihdyttävä.

Onko kyseessä laatuelokuva, ei todellakaan. Tämähän on tehty pelkästään rahan takia.

Elokuva alkaa kello 21:00.

Trailer: Sony Pictures Entertainment