Kategoriat
Elokuvat Nelonen TV

Tänään Nelosella: Annabelle

 Kauhuelokuva riivatusta Annabelle-nukesta, jonka John ostaa vaimolleen Mialle lahjaksi. Pian tämän jälkeen lasta odottavan parin kodissa alkaa tapahtua kauheuksia. Pian kamalat tapahtumat saavat yliluonnollisia piirteitä, ja on selvää, että paha ei lopeta ennen kuin saa haluamansa.

Olin kuullut, että tämän pitäisi olla kovankin luokan kauhuleffa, niinpä odotin siltä aika paljon. Lopulta kuitenkin totesin, että kyseessä olikin aika lailla perustason kauhua, joka ei oikeastaan yllättänyt kertaakaan.

Tässäkin tapauksessa elokuvan tekijät osoittivat katsojalle paikat ja hetket, milloin kauheuksia tapahtuisi. Tämä tehtiin usein musiikin avulla, mutta näin katsojalta poistettiin jännitysmomentti.

Annabelle tänään Nelosella kello 23:55.

Trailer: Warner Bros Pictures

Teksti: Juho Kojima