Kategoriat
Elokuvat Nelonen TV

Tänään Nelosella: 007 ja lupa tappaa

Vaarallinen huumeparoni tappaa Felix Leiterin uuden vaimon ja aiheuttaa Leiterille karmeat vammat. James Bond lähtee yksityiselle kostoretkelle ilman MI6:n lupaa. Tämän seurauksena M peruuttaa Bondin kaikki valtuudet, varsinkin luvan tappaa. Tämä ei kuitenkaan vähennä nyt entisen agentin kostonhalua, vaan raivostunut huippuunsa koulutettu Bond iskee täydellä voimalla huumeparonin kimppuun.

Vuonna 1989 valmistunut elokuva on Bondien asteikolla todella väkivaltainen. Mielestäni tuossa piileekin kokonaisuuden suurin heikkous.

Tarinaa yritettiin ilmeisesti hyvinkin tietoisesti viedä realistisempaan suuntaan. Tuollainen realismi toimii todella hyvin Ian Flemingin kirjojen sivuilla, mutta puhuttaessa Bond-elokuvista, niin se ei toimi yhtä hyvin.

Heti perään on kuitenkin todettava, että valittu vakava ja suorasukainen tyyli sopii Timothy Daltonin esittämälle Bondille. Hänelle ei ainakaan olisi sopinut esimerkiksi Roger Mooren viljelemä huumori.

Timothy Dalton

Vaikka Daltonin suoritus onkin todella vahva, niin hän jää ajoittain huumeparoni Franz Sanchezia esittävän Robert Davin varjoon.

Vaikka kyseinen elokuva ei todellakaan kuulu omiin suosikkeihini, niin myönnän auliisti sen, että Davin suoritus on todella upea. Hän onnistui luomaan liskomaisen roiston, jossa on kuitenkin vetovoimaa,

Elokuvassa on muutama kohtaus, jotka olisin itse jättänyt pois niiden liiallisen julmuuden takia. En vieläkään oikein ymmärrä, mitä noinkin suoran väkivallan näyttämiselle haettiin.

Teksti: Juho Kojima