Legendaarisen kauhuelokuvan, Alien – kahdeksas matkustaja, vähintään yhtä legendaarinen jatko-osa, jossa Ellen Ripley herää 57 vuoden jälkeen ja päätyy takaisin oudolle planeetalle tuhoamaan loputkin avaruushirviöt. Ohjauksesta James Cameron. Pääosissa Sigourney Weaver, Michael Biehn, Paul Reiser, Lance Henriksen, Carrie Henn.
Tämä elokuva on niitä harvoja jatko-osia, joista on tullut ihan oikeita klassikoita. Cameron unohti kauhun ja korvasi sen mainiolla toiminnalla. Weaverin esittämä Ripley on eräs koko elokuvahistorian hienoimmista hahmoista. Hänessä yhdistyvät tietyllä tavalla herkkyys ja jääkylmä päättäväisyys, jonka edessä toiseksi jäävät myös kovapintaiset sotilaat.
Alien-räiskinnän parasta antia on ehdottomasti Ripleyn ja nuoren Newtin välille syntyvä yhteys. Nuoren tytön roolissa nähtävä Henn jätti suorituksellaan lähtemättömän jäljen monen fanin mieleen.
Kolmas näyttelijä, joka pitää ehdottomasti mainita, on vuonna 2017 menehtynyt Bill Paxton. Hänet nähdään ehkä hieman erikoisen sotilaan roolissa. Hudson taitaa olla monen mielestä Paxtonin uran paras roolityö.
Aliens Tänään Mtv Subilla kello 21.00 alkaen.
Tähdet: *****
Teksti: Juho Kojima