Kategoriat
MTV TV

Tänään Maikkarilla: Star Wars: A New Hope

Avaruuselokuvien ylittämätön klassikko kertoo huikeiden erikoistehosteiden avulla imperium-sotilasliiton vallankaappauksesta ja ponnistuksista sen kaappaaman prinsessa Leian pelastamiseksi.

Noin Maikkari esittelee illan elokuvansa. On totta, että kyseessä on yksi kaikkien aikojen klassikoista, mutta Mtv olisi voinut myös mainita sen tosiseikan, että kyseessä on vuonna 1997 muokattu versio, johon on lisätty kohtauksia, ja erikoistehosteita on paranneltu.

Epäilen pahasti, ettei ihan sitä aitoa vuonna 1977 julkaistua versiota nähdä telkussa enää ikinä.

Elokuva alkaa kello 23.35. Elokuva löytyy myös Mtv Katsomosta.

Teksti: Juho Kojima