Elokuvassa Avaruusboltsit ohjaaja Mel Brooks vitsailee ja pilailee esimerkiksi Tähtien sodan, Alienin ja Apinoiden planeetan kustannuksella. Parodia toteutetaan pilke silmäkulmassa, mutta lähdemateriaalia kunnioittain. Varsinkin Tähtien sodan suuntaan osoitetut pilat ja vitsit osuvat hulppealla tavalla maaliinsa.
Elokuvan erikoistehosteet ovat Industrial Light & Magicin käsialaa. Sama yhtiö oli ja on vastuussa kaikkien Tähtien sotaan liittyvien projektien tehosteista.
Tuo yhteistyö mahdollistui, kun Mel Brooks lähetti elokuvansa käsikirjoituksen George Lucasille, joka innostui projektista ja tarjosi yhtiönsä osaamista Brooksin käyttöön
Avaruusboltseissa nähdään joukko upeita näyttelijöitä, jotka antavat kaikkensa, jotta elokuva toimisi, ja lopputulos koitteleekin nauruhermoja oikein kunnolla. Varsinkin legendaarisen John Candyn suoritus Barfin roolissa on hersyvän hauska, mutta samalla hyvä osoitus siitä, kuinka vakavasti näyttelijät suhtautuivat rooleihinsa.
Avaruusboltsit nähdään tänään Foxilla kello 21:00.
Teksti: Juho Kojima