Eatnameamet – Hiljainen taistelumme on dokumentaarinen kuvaus Suomen valtion saamelaispolitiikasta, saamelaiskulttuurin kadottamisesta ja saamelaisten taistelusta olemassaolonsa puolesta. Suomen valtio rikkoo toistuvasti omaa lainsäädäntöään ja pyyhkii saamelaiset pois omimalla loputkin saamelaisten maat ja vedet, kulttuurin, elinkeinot, symbolit ja jopa identiteetin. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, kuten YK, ovat toistuvasti huomauttaneet Suomea saamelaisten kohtelusta. Elokuva näyttää, miten kokonaisen kansan tulevaisuus on uhattuna ilman, että suomalaiset edes huomaavat sitä. Elokuvan ohjaaja Suvi West pureutuu saamelaisten nykytilanteeseen, tuntemuksiin ja pyrkii löytämään ratkaisuja parempaan tulevaisuuteen.
Tämä dokumentti toimi hyvänä herättäjänä tilanteeseen, josta täällä Helsingissä asuessa ei kuule juuri koskaan. Elokuvassa tulee hyvin esiin se, kuinka heikossa asemassa saamelaiset ovat verrattuna Suomen viranomaisiin.
Valtio kyllä perustaa komiteoita ja työryhmiä selvittämään saamelaisten tilannetta, tuntoja ja tuskaa, mutta dokumenttia katsoessa herää epäilys siitä, ovatko Suomen valtion tarkoitusperät, niin hyviä ja hienoja kuin hymyilevät ja ystävälliset virkamiehet antavat ymmärtää. Pieni epäilys pääsi heräämään.
Juuri tuosta syystä olisikin ollut tärkeää, että virkamiehet ja asioista päättävät poliitikot olisivat kommentoineet asiaa tässä dokumentissa. Samalla kuitenkin, kun kuunteli saamelaisia, niin tuli tunne, että eipä koko asia tunnu etelän poliitikkoja paljon kiinnostavan.
Nyt, jos joku poliitikko lukisi tekstini äskeisen kappaleen, niin kommentti olisi varmasti todella ympäripyöreä, eikä tarkoittaisi käytännössä yhtään mitään, siis tavallinen poliitikon tyyli, puhu paljon, älä sano yhtään mitään.
Jos tämän dokumentin tarkoitus oli saada ainakin yksi katsoja kiinnostumaan ja pohtimaan tätä erittäin vakavaa ongelmaa (oikeasti), niin minun kohdallani se onnistui.
Dokumentti saapuu teattereihin keskiviikkona.
Teksti: Juho Kojima
Juonikuvaus: Tampereen elokuvajuhlat