Kategoriat
Max Suoratoistopalvelut

The Penguin alkoi Maxilla

Maxilla alkoi kauan ja hartaasti odotettu The Batmanin maailmaan sijoittuva The Penguin. Sarjaa tähdittää loistava Colin Farrell. Katsojat pääsevät seuraamaan Gotham Cityn muutokseen ajautuvan alamaailman valtataistelua Pingviinin ja Falconen rikollisperheen jälkeläisten välillä. Kuuluisa rikollispomo Carmine Falcone on potkaissut tyhjää, niinpä tämän poika Alberto Falcone (Michael Zegen) haluaa nousta isukkinsa paikalle Gothamin kummisedäksi, mutta ensin hänen […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Hyviä uutisia Batmanin faneille

Las Vegasissa on meneillään elokuva-alan suurtapahtuma Cinemacon, jossa studiot kertovat uutisia ja esittelevät tulevia tuotantojaan. Warner Bros kertoi odotetun uutisen, kun studio vahvisti, että The Batmanin jatko-osa on tekeillä. Samalla Warnerin edustajat kertoivat, että Batmaniä esittänyt Robert Pattinson nähdään myös tulevassa elokuvassa. The Batman on kerännyt lipputuloja yhteensä jo reilusti yli 700 miljoonaa dollaria.

Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: The Batman

Warner Bros. Pictures tuo valkokankaalle Matt Reevesin elokuvan “The Batman”, jonka nimiroolissa Robert Pattinson on kaksoiselämää viettävä Gotham Cityn oma järjestyksenvalvoja ja tämän alter ego, syrjään vetäytyvä miljardööri Bruce Wayne. Vartioidessaan kahden vuoden ajan kaupungin katuja Batmanin hahmossa kylväen samalla kauhua rikollisten keskuuteen, Bruce Wayne on vajonnut syvälle Gotham Cityn varjoihin. Tukenaan vain muutama luotettu […]