Kategoriat
Elokuvat Hollywood Uutiset

Taas olisi tarjolla uutta Liam Neesonia – tältä näyttää Blacklight

Ukki-ikään ehtinyt Liam Neeson tekee nykyisin kasapäin tusinaluokkaan kuuluvia toimintaleffoja.

Nyt olisi taas yksi sellainen tarjolla. Mark Williamsin ohjaama Blacklight näyttää ponnettomalta tuotteelta. Toisaalta Blacklight näyttää kuuluvan samaan sarjaan kuin esimerkiksi Ice Road tai Netflixissä nähty The Marksman.

Neesonin nykyistä uraa on lähes surullista seurata. Varsinkin, kun tiedetään, mihin tämä upea näyttelijä pystyy. Otetaan nyt esimerkiksi, vaikka tänään telkusta tuleva vuonna 1993 valmistunut Schindlerin lista, jossa Neeson tekee häikäisevän pääroolin.

Tarkistin tätä juttua varten hänen IMDB-sivunsa. Neesonilla näyttää olevan käynnissä varsinainen liukuhihnatehdas, sillä tekeillä on sen verran monta projektia.

Blacklight on saapumassa ensi-iltaan maailmalla helmikuussa, mutta Suomen aikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Trailer: VVS Films

Teksti: Juho Kojima