Tässä modernissa klassikossa Isaacilla (Woody Allen) on liian nuori tyttöystävä ja ex-vaimo, joka on laatimassa paljastustarinaa heidän elämästään. Mutta tavatessaan Maryn (Diane Keaton) alkaa hänen täyttymyksen etsintänsä rakkaalla Manhattanillaan.
Diane Keatonin kuolema viime viikonloppuna on ajanut minut tutkimaan hänen uraansa hieman tarkemmin. Nyt vuorossa oli Woody Allenin Manhattan.
Allenin elokuvat kuuluvat kategoriaan pidän/en pidä, ei välimuotoja. Manhattanin kohdalla täytyy myöntää, etten pitänyt siitä.
Se on alussa liian hidas, ja sitten, kun päästään edes jonkinlaiseen vauhtiin, niin elokuva alkaakin loppua. Siinä samalla oma mielenkiintoni romahti pahemmin kuin pörssit vuonna 2008.
Asiaa, kun ei helpota sekään, että pääosassa nähtävän Allenin oma suoritus oli suorastaan laahaavan hidas. Tietysti on yleisesti tiedossa, millainen Allenin tyyli on, joten ei se yllätyksenä tullut, mutta hieman häiritsevää kumminkin.
Elokuvan naistähdet Keaton ja nuoren ihastuksen Tracyn roolissa nähtävä Mariel Hemingway tekevät puolestaan todella hyvää työtä. Oma suosikkini hahmoista oli Tracy, joka antoi Allenin esittämälle Isaacille hyvää vastapainoa ja haastetta.
Elokuvan parasta antia olivat Manhattan ja New York City. Allen onnistui vangitsemaan kaupungin olemuksen ja tunnelman filmille tavalla, joka hakee vertaistaan. Elokuvassa on muutama yksittäinen kohtaus, jotka ovat kuin ohjaajan rakkauskirjeitä New Yorkille.
Teksti: Juho Kojima
Juonikuvaus: Prime Video