Ainutlaatuinen scifi-jännäri yksinäisestä avaruusaluksesta, jolla säilytetään viimeisiä rippeitä maapallon luonnosta. Pääosassa nähdään Bruce Dern, ja ohjauksesta vastaa Douglas Trumbull.
Tämä leffa oli niin erikoinen, että sen ymmärtämiseen tarvitaan muutama katselukerta. Elokuva korostaa todella hienolla tavalla luontoa ja sen merkitystä. Samalla Hiljainen pako on kertomus yksinäisyydestä, syyllisyydestä ja seuran kaipuusta.
Bruce Dern tekee häikäisevän suorituksen, jota voisi parhaiten verrata Matt Damonin rooliin elokuvassa The Martian vuodelta 2015. Dern onnistuu pitämään katsojan mielenkiinnon yllä, vaikka elokuvassa on muutama jakso, jolloin ruudulla ei tapahdu paljon mitään.
Dernin seurana on kolme robottia Tupu, Hupu ja Lupu, jotka ovat periaatteessa avaruusaluksen huoltomiehiä, mutta Dernin esittämä astronautti opettaa kolmikolle uusia taitoja, joiden avulla nelikko pelaa esimerkiksi korttia.
Vaikka Hiljainen pako onkin Scifi-jännäri, niin siinä käytetään uskomattoman vähän tehosteita, jos sellaisiksi ei lasketa kolmea kävelevää robottia. Juuri tämä tekeekin leffasta niin kiehtovan, koska tarina onnistutaan luomaan muilla keinoilla.
Hiljainen pako Nyt Yle Areenassa. Katseluaika päättyy 2.7.2022.