Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Nyt teattereissa: Talk to Me

Kun joukko ystäviä huomaa voivansa saada yhteyden henkimaailmaan palsamoidun käden avulla, he jäävät koukkuun sen päihdyttävään vaikutukseen. Yksi nuorista menee lopulta liian pitkälle ja päästää valloilleen kammottavia yliluonnollisia voimia.

Sundancen elokuvafestivaaleilla ylistävät arviot kerännyt sekä vuoden 2023 pelottavimmaksi kauhuelokuvaksi nimetyn elokuvan ovat ohjanneet Youtubesta tunnetut kauhukaksoset Danny & Michael Philippou ja sen rooleissa nähdään mm. huikean ensimmäisen elokuvapääroolinsa tekevä Sophie Wilde sekä palkittu Miranda Otto (Lord of the Rings).

Olen opetellut katsomaan kauhua. Havaintoni mukaan viime vuosina markkinoille tulleista kauhuelokuvista monetkaan eivät lopulta ole kovinkaan pelottavia. Talk to Me on loistava esimerkki juuri tästä ilmiöstä.

Artikkelin kaksi ensimmäistä kappaletta ovat elokuvan levittäjän pressisivuilta. Täytyy ihan oikeasti ihmetellä, miten tämä leffa on voitu valita kuluvan vuoden pelottavimmaksi kauhuelokuvaksi. Itse pidin sitä lähinnä hitaana ja tylsänä.

Sinänsä elokuvan perusidea on jokseenkin mielenkiintoinen. Mitä kaikkea voisikaan tapahtua, jos saisimme yhteyden henkimaailmaan, mutta elokuva onnistuu puukottamaan itseään selkään olemalla liian lyhyt. Tähän, kun lisätään vielä se, että kerronta on hidasta, niin lopputuloksena syntyy mahdoton cocktail, joka jättää surkean jälkimaun.

Se on kuitenkin pakko myöntää, että ohjaajat Danny Philippou ja Michael Philippou ovat yrittäneet luoda jotain edes hieman erilaista, vaikka tällä kertaa lopputulos jäikin ehkä laihaksi, mutta pelkkä noiduttu käsi ja sen ympärille kyhätty tarina eivät tällä kertaa ihan riittäneet.

Jos pidät pelotteluun pohjaavasta kauhusta, niin tämä elokuva ei ole sinua varten. tarina vaatii katsojaltaan pohtivaa asennetta.

Talk to Me pyörii nyt teattereissa.

Tähdet: **

Teksti: Juho Kojima