Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Nyt teattereissa: Scarlet

Oscar®-ehdokas ja visionäärinen ohjaaja Mamoru Hosoda (MIRAI) tuo valkokankaalle voimakkaan, aikaa taivuttavan animaatioseikkailun.

Scarlet kertoo miekkailutaitoisesta prinsessasta, joka on kotoisin sodan runtelemasta keskiaikaisesta kuningaskunnasta. Hän lähtee kostamaan isänsä kuolemaa – mutta epäonnistuu ja herää salaperäisessä tuonpuoleisessa. Siellä hän kohtaa idealistisen nuoren miehen nykyajastamme, jonka myötätunto haastaa hänen kostonnälkänsä. Kun Scarlet kohtaa vielä kerran isänsä tappajan, hänen on tehtävä valinta: takertua vihaan vai löytää elämä koston tuolta puolen.

Rakkaat lukijat. Tällä kertaa on pakko todeta, ettei tämän elokuvan juonella ollut paljon merkitystä. Kerronta tuntui melko sekavalta.

Scarlet onkin ennen kaikkea visuaalinen kokemus. Maailma tuntuu kutsuvan katsojaa vierailulle. Ohjaaja Mamoru Hosodan valitsema piirrostyyli tukee muuten heikkoa kerrontaa, joka tarvitseekin vahvaa tukipilaria pysyäkseen pystyssä.

Ehkä olen ainoa, joka ajattelee näin, mutta nykyajasta tulleen ihmisen sotkeminen tarinaan tuntui oudolta ratkaisulta, joka ei yksinkertaisesti toiminut.

On hienoa, että japanilaisia piirrettyjä tuodaan Suomeen, mutta samalla tulee aina mietittyä, onko elokuvateatteri kuitenkaan se oikea levityskanava, koska en ole koskaan nähnyt paljon katsojia näiden elokuvien näytöksissä, pois lukien genren klassikoiden erikoisnäytökset. Itse laittaisin nämä leffat pikana suoratoistoon.

Jos olet animen ystävä, niin viihdyt tämän elokuvan parissa. Muussa tapauksessa lippurahat kannattaa säästää parempaa käyttöä varten.

Trailer: Sony Pictures Suomi

Tähdet: **

Ensi-ilta: 17.4.2026

Ikäraja: 12

Alkuperäinen nimi: Hateshinaki Sukâretto

Pituus 112-minuuttia

Levittäjä: SF Film Finland Oy

Ohjaus ja käsikirjoitus: Mamoru Hosoda

Teksti: Juho Kojima