Elokuva, jonka keskiössä on Tenniksestä elantonsa saava kolmikko. Kuvioon kuuluu vielä erittäin sekava kolmiodraama. Kaiken tuon tuloksena syntyi varsin outo Challengers.
Art Donaldson (Mike Faist) oli aikaisemmin Tenniksen huippupelaaja, mutta enää homma ei oikein suju. Vielä, kun vaimo Tashi (Zendaya) kyselee jatkuvasti, että mikä mättää, niin elämä ei ole helppoa. Tuohon, kun vielä lisätään, että Art joutuu kohtaamaan parhaan kaverinsa Patrickin (Josh O´Connor), niin tilanne vaikeutuu entisestään.
Kaiken lisäksi kaverusten välit ovat pilalla, koska molemmat tavoittelivat Tashin rakkautta. Tilanne ei vieläkään ole ohi, koska Tashikaan ei oikein osaa päättää, että kumpaa hän nyt oikein himoitsee.
Elokuvan pahin ongelma on siinä, ettei se tiedä, mitä se haluaa olla. Onko Challengers draama, komedia, vai teinien välinen suhdesekoilu. Vastausta en tiedä minäkään. Tennistäkin pelataan, mutta se jää sivuosaan.
Pahimpia jaksoja elokuvassa nähdään silloin, kun se tekee aikahypyn kolmikon nuoruuteen. Tällöin homma menee melkein kokonaan nuorten herrojen seksileikkien ja halujen kertaamiseksi. Uskomatonta! Kaiken tämän keskellä Zendaya hommailee kummankin jätkän Kanssa.
Haluaisin kysyä häneltä, että miksi hän lähti mukaan tällaiseen sekavaan projektiin ja vieläpä tuottajana. Pidin Zendayaa todella hyvänä näyttelijänä, mutta Challengers osoitti, ettei hän pärjää, jos materiaali on heikkoa.
Ikävä sanoa, mutta pelkkä seksikkyys ei riitä kantamaan tätä elokuvaa, vaikka Zendaya onkin tyrmäävän kaunis.
Hieman yllättäen elokuvan parasta antia on Donaldson, joka ymmärsi oman merkityksensä tälle projektille lähes täydellisesti. Hän oli kolmikon vahvin näyttelijä, jonka varmuus pelasti kaksi muuta, varsinkin Zendayan, kenen suoritus oli ajoittain melkoisen horjuva.
Koko hommasta jäi maku, että tuhlasin elämästäni kaksi tuntia.
Tähdet: *
Ikäraja: 12
Pituus: 131 min.
Ohjaus: Luca Guadagnino
Käsikirjoitus: Justin Kuritzkes
Teksti: Juho Kojima