Huomasin nettiä selatessa hieman yllättävän artikkelin Ilta-Sanomista. Se on julkaistu 3.10.2025. Juttu oli otsikoitu ”HS:ltä tyly arvio Rita Behmistä – ”Kasvoilla lähinnä yksi ilme”. IS:n artikkeli nosti esille Helsingin Sanomien kritiikin elokuvasta Anna minun rakastaa enemmän.
En ole itse nähnyt elokuvaa, joten en voi ottaa kantaa kritiikkien sisältöön, mutta minua alkoi ihmetyttää, miksi IS näkee tarvetta nostaa esiin toisen median eriävä mielipide. Varsinkin, kun puhutaan saman mediatalon (Sanoma) omistamista lehdistä.
IS:n artikkelin läpikäyminen sai minussa aikaan tarpeen avata omaa tapaani toimia elokuvakriitikkona.
Minulle tärkein asia on riippumattomuus, jolla voin taata, että pystyn kirjoittamaan tai sanomaan aidosti vain oman mielipiteeni.
Siitä olen viime aikoinakin saanut muutaman kerran kommentteja, joissa taitojani kriitikkona on epäilty. Suhtaudun saamaani palautteeseen aina vakavasti, mutta samalla huomautan, että tuollaiset kommentit ja/tai viestit tulevat yleensä aina silloin, kun kirjoitukseni eivät ole linjassa yleisen mielipiteen kanssa.
Eräskin kommentoija pamautti, että en selvästikään ole kirjoittanut paljon arvosteluja. Kyllä niitä satoja on tullut tehtyä. Ikävä tosiasia vaan on, etten voi miellyttää kaikkia, enkä edes pyri sitä tekemään.
Arviot elokuvista ovat tapa houkutella ihmisiä käymään leffassa ja vieläpä oikeassa teatterissa. Kriitikon tärkein tehtävä on tuoda elokuvia esille ja herättää keskustelua. Kriitikon oma elämä, harrasukset, ihmissuhteet ja muut kokemukset heijastuvat aina hänen kritiikkeihinsä, niin minullakin.
En tule koskaan pyytämään tuota anteeksi. Jokaisella katsojallakin on oikeus muodostaa oma mielipiteensä.
Kriitikkona minuun kohdistuu kuitenkin erityinen vaade siitä, että minun tulee perustella omat mielipiteeni tarkemmin kuin tavallisen katsojan. Se, että ovatko nuo perustellut mielipiteeni kaikkien lukijoideni mieleen, on seikka, johon en pysty vaikuttamaan, mutta edelleen totean, etten edes pyri siihen.
Kirjoitan usein tekstieni yhteydessä, että taas uin vastavirtaan. Tuolla haluan aina korostaa sitä, että kyseinen teksti on minun OMA mielipiteeni.
Rakastan kriitikon työtä. Siinä, kun pääsee nostamaan esille esimerkiksi pienempiä elokuvia, jotka uhkaavat muuten jäädä suurtuotantojen alle.
Teksti: Juho Kojima