Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tänään: The Fabelmans

Tarina on erittäin lämminhenkinen, mutta samalla traaginen kuvaus perheestä, joka yrittää selvitä muuttuvassa maailmassa. Perheen isä Burt ajattelee jatkuvasti vain työtään, ja muu perhe joutuu sopeutumaan hänen muuttuviin työkuvioihinsa, jotka vievät koko perheen uusiin kaupunkeihin.

Varsinkin Burtin vaimolla Mitzillä tuntuu olevan suuria vaikeuksia sopeutua perheen alati muuttuvaan elämään, mutta hän kuitenkin yrittää elää omaa arkeaan miehensä rinnalla.

Kaiken tämän keskellä perheen lapset yrittävät selvitä koulun pyörteissä, ja samalla nuoret yrittävät selvitä kotona odottavista haasteista.

Perheen poika Sammy löytää selviytymiskeinosa itse kuvaamiensa elokuvien parista. Tämän elokuvan suuri tragedia paljastuu Sammylle perheen retkellä kuvatusta filmistä. Tämä johtaa siihen, että äiti ja poika joutuvat selvittelemään välejään, ja äidin suuri salaisuus alkaa paljastua.

The Fabelmans perustuu ohjaajansa Steven Spielbergin omaan elämään. Sammy on tietenkin Steven. Nuorukaisen roolissa nähtävä Gabriel LaBelle tekee todella upean suorituksen. Varsinkin, kun otetaan huomioon, että koko elokuva koetaan hänen hahmonsa kautta. LaBelle on mainio kohtauksissa, jotka vaativat voimakasta heittäytymistä, mutta kaikkein upeimpia ovat ne kohtaukset, joissa Sammy on epätoivoinen tai heikko. Nämä tulevat esiin todella hyvin äidin ja pojan välisissä keskusteluissa.

Sammy Fabelman (Gabriel LaBelle) in The Fabelmans, co-written and directed by Steven Spielberg.

LaBelle hallitsee todella hyvin ohjaajan osan, jossa Sammy nähdään muutaman kerran. Samalla Sammy pääsee yllättämään isänsä, joka ei oikein meinaa uskoa poikansa kykyihin.

Nuoren näyttelijän suorituksen arvoa nostaa sekin, että häntä ohjasi juuri Spielberg, joten paineet olivat varmasti valtavat.

Perheen vanhempien rooleissa nähtävät Michelle Williams ja Paul Dano ovat myös hyviä. He tarjoavat LaBellelle kaiken mahdollisen tukensa, ja tämä ottaa sen ilomielin vastaan.

Paul Dano oli Burtin roolissa uskottava. Elokuvassa oli kuitenkin muutama kohtaus, joissa hän mielestäni heitti automaattiohjauksen päälle. Tämä laski hieman Danon suorituksen tasoa.

Williams puolestaan teki loistavaa työtä Mitzin erittäin vaativassa roolissa. Mitzi oli aikakaudelleen tyypillinen kotiäiti ja vaimo, joka tukee miestään tyrskyissä ja tyynellä. Samalla Mitzi haluaa kuitenkin myös jotain omaa. Hänellä on tunteita Burtin työkaveria Bennietä kohtaan, ja tämä aiheuttaa tietenkin kitkaa.

Williams onnistui vaihtamaan tyyliään normaalin ja hiukan sekopäisen välillä. Varsinkin LaBellen ja Williamsin väliset kohtaukset ovat todella lämpimiä ja herkkiä. Kaksikko löysi upean yhteisen sävelen.

Sitten tämän elokuvan surkeimpaan roolitukseen. Miksi ihmeessä Seth Rogan valittiin yhteen elokuvan tärkeimmistä rooleista. Hän ei yksinkertaisesti sovi vakavaan draamaan, ei sitten ollenkaan. Rogan sopii sekoihin ja pölvästeihin komedioihin, joissa poltetaan pilveä ja pelleillään täysillä.

Elokuva on mainio kuvaus tuon aikakauden elämästä Amerikassa, ja perheiden välisistä konflikteista, joiden juuret ulottuvat tuon ajan kulttuuriin ja tapoihin.

Elokuva saa ensi-iltansa tänään perjantaina.

Trailer: Nordisk Film Finland

Tähdet: ****

Teksti: Juho Kojima