Irlannin länsirannikon edustalla elellään idyllisen normaalia elämää. Saarella on totuttu siihen, että elämä soljuu eteenpäin niitä kaikille tuttuja polkuja pitkin. Yksi pienen kylän rutiineista on, että kaksi pitkäaikaista kaverusta Pádraic (Colin Farrell) ja Colm (Brendan Gleeson) käyvät paikkakunnan pubissa juomassa ainakin yhdet huurteiset melkeinpä päivittäin.
Yhtenä kauniina aamuna Colm kuitenkin ilmoittaa ystävyyden olevan ohi. Tämä tulee täytenä yllätyksenä Pádraicille ja koko yhteisölle. Pádraic ei ole valmis hyväksymään muuttunutta tilannetta, vaan painostaa ystäväänsä kertomaan syyn hyvinkin äkkinäiseen muutokseen, mutta Colm ei suostu avautumaan. Lopulta hän turvautuu äärimmäiseen keinoon, jotta Pádraic jättäisi entisen ystävänsä rauhaan.
Samaan aikaan muut kyläläiset yrittävät selvittää, mistä yllättävä ja nopeasti eskaloitunut tilanne oikein johtuu. Kylällä aletaan tonkia muitakin vanhoja erimielisyyksiä, ja lopputulos voi yllättää monet.
The Banshees of Inisherin oli todella mieluisa kokemus. Ohjaaja Martin McDonaghin rakentama ihan tavallinen tarina kertoo, miten syvä ja lämmin ystävyys voi kuihtua ajan saatossa kenenkään huomaamatta. Elokuva ei yritä mahtailla, vaan se tietää paikkansa. Se on mainio kuvaus siitä, miten huhut ja juorut leviävät pienessä yhteisössä, eikä kukaan ole niiltä suojassa.
Olen tottunut näkemään Colin Farrellin rooleissa, joissa hänet tunnistaa heti. Hänen olemuksessaan on ollut tähän asti selittämätön piirre, joka on suorastaan kirkunut, että tässä kävelee suuri ja snobbaileva stara, mutta nyt tuo piirre oli tyystin poissa. Colin oli yksi kundeista. Kokenut näyttelijä nautti roolistaan selvästi.
Farrell palkittiin Golden Globella. Hän pääsi myös Oscar-ehdokkaaksi. Kaikki tämä kunnia on todella ansaittua, mutta täytyy myös muistaa/huomauttaa, että elokuva ei olisi toiminut ilman Gleesonin aivan uskomattoman upeaa ja satuttavaa suoritusta. Täytyy toivoa, että häntä onnistaa Oscareissa, sillä hän on ehdolla parhaan miessivuosan kategoriassa.
Olen sitä mieltä, että Gleesonin rooli on elokuvan vaativin. Colm ei turhia pukahda, mutta hahmona hän käy läpi raskaimman taipaleen. Gleesonille tarjottiin lähes mahdotonta tehtävää ja hän selvisi siitä kympin arvoisesti.
Elokuvaa ja sen ohjaaja-käsikirjoittajaa Martin McDonaghia muistettiin myös Oscar-ehdokkuuksilla, kun tuohon vielä lisätään, että kahdessa tärkeässä sivuroolissa nähtävät Barry Keoghan ja Kerry Condon pääsivät myös ehdokkaiksi, niin tulossa voi olla täysosuma. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä elokuva on ehdolla vuoden parhaan elokuvan kategoriassa. Vielä, kun tuohon lisätään ehdokkuudet parhaasta leikkauksesta ja musiikista, niin Hollywoodissa voi olla luvassa irlantilaiset juhlat!
Elokuva saapuu ensi-iltaan huomenna perjantaina.
Tähdet: *****
Teksti: Juho Kojima