Suomeen juurtuneet on tarina isien ja poikien välisistä suhteista ja suomalaisuuteen juurtumisesta. Shawn Huff ja Ervin Latimer Jr. ovat 1970-luvulla Suomeen saapuneiden afroamerikkalaisten koripallopelaajien (Leon Huff ja Ervin Latimer Sr.) lapsia. He ovat kasvaneet suomalaisiksi yhteiskunnallisiksi ja poliittisiksi vaikuttajiksi isiensä periksiantamattomuuden, kunnianhimoisuuden ja rasististen lähtökohtien kautta, jotka ovat yli sukupolvien siirtyneet poikien harteille. Pojat kanavoivat hiljaisten isien kokemukset toimintaan ja molemmat sukupolvet taistelevat tahoillaan tasa-arvoisemman maailman puolesta. Nuorempi Latimer perusti vaatemerkin, ja Shawn suuntaa kohti politiikan areenoita.
Isät Leon Huff ja Ervin Latimer Sr. olivat NBA-tason koripalloilijoita, jotka saapuivat pelaamaan Suomeen ja olivat vahvasti käynnistämässä Suomen monikulttuuristamista. He loivat kumpikin menestyksekkään uran, Leon ollen yksi suomen pääsarjahistorian merkittävimpiä pelaajia, ja Ervin koripallouransa jälkeen myös ravintoloitsijana. Heidän rikas kulttuuriperimänsä, mutta myös rasistisen historian taakka vaikuttaa edelleen heihin ja myös heidän jälkeläisiinsä.
Suomeen juurtuneet on Arto Halosen ohjaama dokumentti, joka on mielenkiintoinen varsinkin kahdesta näkökulmasta.
Se on tarina isistä ja pojista, ja kansainvälisten pelaajien saapumisesta Suomen kentille, muutoksesta, joka ei ollut kaikille osapuolille helppo tai mieluinen.
Leon ja Ervin Sr. kuitenkin juurtuivat Suomeen. Kaksikon tarinoita olisi kuunnellut koko päivän, sillä miesten kertomuksista paljastuu myös koripallokenttien ulkopuolisen elämän vaikeus, johon ulkomaalaiset pelaajat täällä kylmässä pohjolassa törmäsivät. Kaksikko toimii myös hienona esimerkkinä siitä, että kaikki urheilijat eivät ole miljonäärejä, mutta elämä voi silti olla hyvää ja palkitsevaa myös uran jälkeen.
Shawn ja Ervin Jr. ovat myös mielenkiintoisia henkilöitä, mutta heidän kohdallansa dokumentti ei yllä samalle tasolle vanhemman sukupolven kanssa. Tuntui, että ohjaaja Halonen antoi pojille vielä enemmän tilaa, mutta jostain syystä nuoremman kaksikon tarina ei oikein lähtenyt missään vaiheessa liitoon.
Tämä ongelma näkyi eniten niissä dokumentin osissa, joissa käsiteltiin nuoremman Latimerin tarinaa. En oikein itsekään tiedä, miksi juuri nuo jaksot tuntuivat todella pitkiltä, vaikka muotisuunnittelijan elämä oli todella mielenkiintoisessa vaiheessa. Olisin ehkä toivonut kerrontaan hieman lisää energiaa.
Halonen teki mielestäni todella järkevän valinnan pysyessään tukevasti pelkästään ohjaajan jakkaralla. Hän antoi kertojien loistaa. Dokumentissa on kuitenkin yksi huono puoli, se on lähes kalasi tuntia kestävä eepos. Kuten jo edellä totesin, niin ajoittain tuotos tuntuu todella pitkältä. Katsojan täytyy olla melkoinen suomalaisen koriksen ystävä, jotta mielenkiinto pysyy yllä loppuun saakka
Ensi-ilta: 01.09.2023
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 113 min.
Tähdet: ***
Teksti: Juho Kojima