Smurffikylän rauha rikkoutuu, kun Suursmurffi katoaa. Katoamisen takana ovat ilkeät velhot Razamel Q ja Gargamel. Smurffiina johdattaa smurffit tosimaailmaan pelastaakseen Suursmurffin ja joutuu myös etsimään smurffiuden ydintä pelastaakseen koko universumin.
Miksi oi, miksi Smurffit on pilattu. Miksi nämä siniset oliot piti tuoda ihmisten maailmaan?
Tuossa pari kysymystä, johon Paramount Animationin ja elokuvan ohjaajan Chris Millerin pitäisi vastata. En ole koskaan ollut mikään Smurffien fani, mutta siitäkin huolimatta ymmärrän, että kyseessä on todella legendaarinen joukko olioita, jotka ansaitsevat paljon parempaa kuin tällaisen äkkiä kokoon kyhätyn tekeleen.
Elokuvan juoni on niin surkea ja arvattava, että huonoa tekee. Eikö käsikirjoittaja Pam Brady parempaa keksinyt?
Elokuvan piirrostyyli on jotenkin outo. Siitä tulee keskeneräinen vaikutelma, ja hahmot tuntuvat irtonaisilta.
Alkuperäisen ääniversion pääosissa ovat esimerkiksi Rihanna ja Nick Offerman. Kaksikon lisäksi listalta löytyvät myös John Goodman sekä James Corden.
Ollaan nyt rehellisiä. Koko homma on rakennettu pelkästään Rihannan näyteikkunaksi, mutta yksi superstara ei yksin riitä. Laulaja tekee hyvää työtä, mutta muut näyttelijät tekevät työnsä puolivaloilla. Yhdysvallat on täynnä lahjakkaita ääninäyttelijöitä, jotka osaavat muuntautua roolin mukaan, kun taas esimerkiksi John Goodman on aina pelkästään Goodman.
Elokuvan olisi voinut jättää tekemättä.
Tähdet: *
Teksti: Juho Kojima