Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Ensi-illassa tällä viikolla: One Life

Uskomaton tositarina kertoo Sir Nicholas “Nicky” Wintonista, joka päivää ennen toista maailmansotaa pelasti yli kuusisataa lasta tuholta natsien käsistä.

Nicky piti itseään pankkiirina, ei humanitäärinä, mutta vieraillessaan Prahassa vuonna 1938 hän näki pakenevien juutalaispakolaisten tilanteen. Hän teki sen minkä uskoi olevan oikein – sen mitä kuka tahansa tekisi – ja omistautui asialle. Sota lähestyi, ja alkoi kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuinka monta lasta hän voisi vapauttaa ennen kuin aika loppuisi?

Noin elokuvan esittelee sen suomalainen levittäjä Nordisk Film.

Yleensä pidän elokuvista, jotka kertovat toisen maailmansodan tapahtumista, mutta tällä kertaa ei kyllä napannut, Koko homma tuntui liian rutiinilta. Jotenkin tuntui, ettei ohjaaja James Hawes uskaltanut oikein yrittää, vaan maaliin tultiin suorinta reittiä.

Saatan olla yksin tunteeni kanssa, mutta jokainen kohtaus tuntui muoviselta, eikä jännitettä löytynyt melkein ollenkaan. Jokaisessa käänteessä tuli tunne, että minähän tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Tuo on todella harmillista, sillä aihe on kyllä sellainen, josta saisi varmasti kiintoisan tarinan. Nyt tästä puuttui energia.

Tuntuu suorastaan kauhealta sanoa näin, mutta Anthony Hopkins ei välttämättä ollut ihan oikea valinta vanhan Wintonin rooliin. Ymmärrän, miksi hänet haluttiin mukaan, sillä elokuva oli muutenkin täynnä tähtiä. Mukana ovat esimerkiksi Jonathan Pryce, Lena Olin ja Helena Bonham Carter. Kaikesta huolimatta Hopkins ei ole enää oikein hyvässä vedossa.

Energiaa hommaan tuo onneksi nuoren Wintonin roolissa nähtävä Johnny Flynn, joka on suorastaan kiehtovan hyvä. Hän tuo suorituksellaan koko projektin kaipaamaa vauhtia ja vetovoimaa. Ilman häntä elokuvalta olisi pudonnut pohja.

Tähdet: **

Ensi-ilta: 22.03.2024

Ikäraja: 12

Pituus: 102 min.

Ohjaus: James Hawes

Käsikirjoitus: Lucinda Coxon, Nick Drake

Näyttelijät: Anthony Hopkins, Johnny Flynn, Helena Bonham Carter, Jonathan Pryce, Lena Olin

Teksti: Juho Kojima