Mielensäpahoittaja haistaa kauppareissullaan Saimin, naisen, joka tuoksuu juuri oikealta ja saa koko miehen sekaisin. Ei olisi Mielensäpahoittaja uskonut, että rinnassa voi vielä tuntua kuin ihastuneella pojanklopilla. Mielensäpahoittaja joutuu myöntämään, että viihtyy Saimin seurassa. Toisen sanat, katseet ja kosketus herättävät kauan unohduksissa olleita tuntemuksia.
Mielensäpahoittajan pojat ovat epäuskoisia ja suorastaan mustasukkaisia isästään, eivätkä tahdo luottaa Saimin vilpittömyyteen…ettei vaan olisi perinnön perässä? Perhepalavereja, väärinkäsityksiä, kuutamouintia ja unettomia öitä.
Kyllä voi rakkauden nuoli lävistää vanhemmankin flanellipaidan.
Heikki Kinnunen ja Jaana Saarinen pitävät huolen siitä, ettei tämä melkoisen perinteinen suomalainen komedia ole tylsä. Saarisen suoritus energisenä Saimina on todella lennokas. Välillä tuntui, että Saarinen voisi hieman himmata. Onneksi Kinnusen jähmeän jylhä suoritus tarjosi sopivan vastapainon.
Vaikka pääpari onkin loistava, niin muuten elokuva on liiankin tuttua kotimaista komediahöttöä ja hattaraa, eikä siinä ole mitään vikaa, mutta muutaman yllätyksen tarina olisi voinut tarjota.
Elokuvalla on kuitenkin tärkeä sanoma. Jokaisella on oikeus kokea aitoa rakkautta, eikä iällä ole väliä. Hienointa on se, että tuo merkittävä viesti ei jää komedian alle, vaan se nostetaan rohkeasti kerronnan keskiöön.
Tähdet: ***
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 98 min.
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä
Teksti: Juho Kojima