Kategoriat
Elokuvat Nyt Teatterissa

Tänään Nelosella: Michael Monroe -dokumenttielokuva

Michael Monroe -dokumenttielokuva on tarina unelmista ja unelmien särkymisestä. Se kertoo Matti Fagerholmin matkan Kekkosen ajan Suomesta Michael Monroeksi, rockmaailman huipulle kansainvälisiin parrasvaloihin.

Maailma ja mahdollisuudet olivat auki, kunnes kerta toisensa jälkeen jättimenestys jäi hiuskarvan päähän.  Michael Monroe on siitä huolimatta kaikkien aikojen menestynein suomalainen rocktähti. Michaelin menestystä ei voi mitata ainoastaan myyntiluvuilla. Hän on puheenaihe, joka on jättänyt lähtemättömän jäljen rockmaailmaan. Yhä edelleen useat rockin raskaansarjan supertähdet mieltävät hänet esikuvakseen. Michael ei vain tullut ja mennyt vaan hän on jäänyt pysyäkseen. Ilman Michaelin kaltaisia hahmoja rock ´n´ rollia ei olisi enää olemassa.

En yleensä käy katsomassa dokumentteja. Ne eivät vain ole minua varten, mutta tämä elokuva oli täydellinen poikkeus. Olisin voinut katsoa, vaikka viisi tuntisen version.

Monroen tarina on upean erikoinen, mutta samalla hän näyttää katsojille itsensä ihan tavallisena heppuna. Juuri tuo tekee tästä dokkarista niin mahtavan ja vahvan. Monroe ei peittele rock-elämän nurjaa puolta, vaan vaikeuksista ja haasteista puhutaan yllättävän avoimesti.

Elokuvassa ääneen pääsevät bändikaverit, kansainväliset ystävät ja myös Matin sanavalmis äiti. Se, että dokumentin tekijät ovat saaneet äidin kameran eteen tuo projektiin vahvan ripauksen aitoutta.

Kuva: Hannu Käki

Äiti palauttaa välillä melkoisen korkealentoisen kerronnan takaisin maan kamaralle, kun hän raottaa salaisuuden verhoa hieman mystisen tähden ympärillä. Hän tekee tämän äidin rakkaudella, mutta kuitenkin jykevän avoimesti.

Kun bändikaverit Sami Yaffa ja tietenkin itse Andy McCoy pääsevät ääneen, niin tyyli on täysin erilainen, mutta silti täyttä asiaa. Tuntui siltä, että Yaffa laukoi kovat faktat, kun Andy puolestaan muisteli parivaljakon hajonnutta ystävyyttä tyylillä, joka ei jättänyt kylmäksi.

Kun taas ääneen pääsivät kansainväliset frendit, niin katsojalle tarjottiin rouheaa tarinaa Monroen ajasta Tukholman kaduilla. Tietenkin tarinaa iskettiin myös Hanoi Rocksin Jenkkilän valloitusyrityksestä, josta ei koskaan tullut oikein kunnolla valmista, kun jatkuvasti eteen tuli uusia ongelmia.

Oikeastaan dokumentin ainoa harha-askel nähtiin elokuvan lopussa, kun mukaan oli tungettu pätkä Nelosen Voice of Finlandista, tuo kokonaisuus oli aivan turha ja se tuntuikin Nelosen maksamalta mainoshetkeltä. Täytyy myös muistaa, että koko dokkari on Nelonen Median tuottama, joten jonkinlaista omien tuotantojen markkinointia oli odotettavissa.

Elokuva alkaa kello 21.00.

Tähdet: ****

Teksti: Juho Kojima