20th Century Studiosin eeppisen elokuvasarjan uusi osa “Kingdom of the Planet of the Apes” saa ensi-iltansa 8. toukokuuta.
Ohjaaja Wes Ball puhaltaa uutta virtaa maailmanlaajuisesti tunnettuun elokuvasarjaan uudella osalla, jonka tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen muutama sukupolvi Caesarin hallitsijakauden jälkeen, jolloin apinat ovat rauhanomaisesti elävä valtalaji ja ihmiset on pakotettu elämään varjoissa.
Uuden itsevaltaisen apinajohtajan rakentaessa imperiumiaan eräs nuori apina lähtee silmät avaavalle matkalle, jonka varrella hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä hänelle on kerrottu menneisyydestä, ja tekemään valintoja, jotka määräävät niin apinoiden kuin ihmistenkin tulevaisuuden.
Elokuvassa on pahoja vikoja.
Se olettaa liikaa, että jokainen katsoja on nähnyt tarinan edelliset osat. Itse olen nähnyt vain ensimmäisen, joten minun oli hieman vaikea hypätä tämän uutuuden tarinan kyytiin.
Ymmärsin kuitenkin, että hommassa oli kyse apinaklaanien välisestä valtataistelusta, joka sisälsi paljon ärjymistä, lihasten pullistelua ja melkoisen geneeristä toimintaa.
Siinäpä olikin melko tarkasti koko homman ongelma. Kaikki tapahtumat, ja henkilöhahmot olivat täysin arvattavia, eikä mikään tai kukaan tarjonnut yllätyksiä. Mielestäni tällainen elokuva tarvitsee muutaman yllättävään paikkaan sijoitetun ruutitynnyrin, jotka heittävät kerrontaa aivan toiseen suuntiin. Nyt tekijät menivät aitojen yli aina helpoimmasta kohdasta.
Elokuvan tapahtumia ei ollut jaoteltu hyvin. Kokonaisuudessa oli liikaa hiljaisia kohtia, joiden aikana rupesin miettimään Kampin kauppakeskuksen ravintoloiden ruokalistoja, puna-ahven maistuisi. Sitten yhtäkkiä muistin, että elokuvakin jatkui.
Loppua kohden toimintaa riitti, mutta tietyllä tavalla liikaakin, sillä tapahtumien vauhdissa oli vaikea pysyä mukana. Tähän vaikutti tietenkin myös se, etten ollut nähnyt elokuvasarjan edellistä osaa.
Elokuvan pääosassa nähtävä Owen Teague, joka hoitaa Noan osan, tekee melko tasaista työtä apinana, joka joutuu täysin uuteen tilanteeseen, kun tämän kotikylä tuhoutuu kilpailevan klaanin hyökkäyksessä, Teague olisi kuitenkin voinut tuoda suoritukseensa hieman enemmän ytyä. Noa oli välillä todella mielenkiintoinen hahmo, mutta ajoittain melko väritön pakkaus.
Pitäähän tällaisessa elokuvassa tietenkin olla muutama kiintiöihminen. Tällä kertaa tuota virkaa hoiti pääasiassa Mae (Freya Allan), joka hankki Noan luottamuksen auttamalla tätä eteen tulevien haasteiden kanssa. Maella oli kuitenkin omat salaisuutensa, niin tietenkin.
Koko elokuvan parasta antia olikin tämän kaksikon välinen yhteys. Allan oli parivaljakon kiistaton tähti.
Proximus Caesar (Kevin Durand) oli niin geneerinen pahis, että pahaa teki. Hahmo ei tarjoa oikeastaan mitään uutta tai edes yllätyksiä, hoh.
Jos olet tämän elokuvasarjan fani, niin tsekkaa tämä teatterissa, mutta muussa tapauksessa voit odottaa rauhassa digitaalista julkaisua.
Tähdet: **
Ikäraja: 12
Pituus: 137 min.
Ohjaus: Wes Ball
Käsikirjoitus: Josh Friedman, Rick Jaffa ja Amanda Silver
Teksti: Juho Kojima