Elokuvatähti, ikoni, mysteeri. Greta Garbon myytin takana oli nainen, joka saapui Hollywoodiin ulkopuolisena, nousi suurimmaksi ja parhaiten palkatuksi tähdeksi, selviytyi äänielokuvan tulosta, haastoi nykyajan naisten roolit ja jätti magneettisella läsnäolollaan ikuisen jäljen elokuvahistoriaan. Silti Garboa markkinoitiin outona hahmona, jolla on toistuva mantra: ”Jätä minut rauhaan”.
Ainutlaatuisen arkistomateriaalin, luovien dramatisointien ja kertoja Noomi Rapacen avulla Lorna Tuckerin ohjaama dokumentti Garbo: Where Did You Go? tarjoaa inhimillisen näkemyksen Greta Garbon hiljaisesta protestista tähtijärjestelmän ehtoja vastaan.
Noin dokumentin esittelee sen suomalainen levittäjä Elke ry.
Ensiksi täytyy mainita, että tästä teoksesta oli todella vaikea löytää enemmän lisätietoa. Jotenkin tuntuu, että dokumentille ei ole haluttu liikaa julkisuutta. Tuo on uskomatonta, kun otetaan huomioon sen aihe. Edes ammattilaisille tarkoitetusta IMDB Pro:sta ei löytynyt juuri mitään.
Dokumentti kestää vajaat kaksi tuntia. Kerrottavaa olisi, mutta ohjaajan valitsema etenemistapa jumittaa elokuvan jouhevuuden lähes kokonaan.
Ymmärrän toki, että kyseessä on teos, joka yrittää avata Greta Garbon elämän vähemmän tunnettuja puolia, mutta jostain syystä homma yskii heti alkuunsa, kun ohjaaja keskittyy aivan liian pitkään tähtensä lapsuuteen ja nuoruuteen. Onhan sekin tärkeää, mutta tunnetun näyttelijän elämässä oli paljon muutakin.
Kun kerronnassa päästiin vihdoinkin eteenpäin, niin ainakin oma mielenkiintoni oli täysin mennyttä ja ryhdyin miettimään, mitähän sitä tilaisi lounaaksi. Dokumentin pahin ongelma oli selvän rakenteen puuttuminen.
Tällainen dokumenttielokuva tulee pitää menevänä, mutta informatiivisena. Muussa tapauksessa teatteri on täynnä nukkuvia katsojia.
Dokumentti on selvästi tarkoitettu Garbon suurimmille faneille, sillä he varmasti löytävät sen kautta uusia näkökulmia. Epäilen, että muiden katsojien kärsivällisyys tuskin riittää.
Tähdet: **
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 101 min.
Ohjaus: Lorna Tucker
Käsikirjoitus: Lorna Tucker
Näyttelijät: Noomi Rapace (kertojaääni)