Rohkea kissa kohtaa suuren hyökyaallon. Kissa pelastautuu veneeseen iloisen koiran, väsyneen kapybaran, ilkikurisen makin ja äkäisen linnun kanssa. Eläimet tekevät seikkailuntäyteisen matkan läpi upean luonnon ja salaperäisten kaupunkien – uuden vieraan maailman, jossa yhteistyö ja ystävyys ovat tärkeintä.
Gints Zilbalodisin ohjaama animaatio hurmaa visuaalisesti, mutta tarina ei oikein jaksanut pysyä pinnalla. Olen jälleen kerran vähemmistössä, mutta minulle eivät riitä pelkästään söötit eläimet ja niiden jolkottelun seuraaminen.
Elokuva on parhaimmillaan, kun katsojaa kuljetetaan luonnon keskellä, mutta tietyssä vaiheessa maisemien ihailu alkaa muistuttaa aivan liikaa tietokoneen grafiikkamoottorin teknistä demoa.
Tarinassa oli kuitenkin myös jaksoja, joiden aikana katsoja pääsi sukeltamaan keskelle värikästä ja rauhallista luontoa.
Eräs asia, jossa elokuva onnistui hienosti, oli äänimaiseman luominen. Siihen oli selvästi käytetty paljon aikaa, niinpä jokainen oksan rasahdus ja veden loiskahdus lisäsivät kokonaisuuden tunnelmaa.
Tämänkin elokuvan kohdalla vatsassani oli tunne, että Flow oli tehty palkintojen toivossa. Tuohan onnistui, sillä teos nappasi Oscarin, Golden Globen ja César-pystin. Näiden lisäksi elokuva sai myös European Film Awards -pokaalin. Kaikki palkinnot tulivat animaatioiden kategoriassa.
Tähdet: **
Ikäraja: 7
Pituus: 85 min.
Ohjaus: Gints Zilbalodis
Käsikirjoitus: Gints Zilbalodis, Matiss Kaza
Latvia/Belgia/Ranska 2024
ei puhuttua dialogia
Teksti: Juho Kojima