Oscar-palkitun Joaquin Phoenixin ensimmäinen päärooli sitten ylistetyn Jokerin (2019) on herkkä kasvutarina.
Phoenix näyttelee toimittajaa, joka joutuu täysin yllättäen huolehtimaan sisarenpohjastaan Jessestä (Woody Norman), kun hänen siskonsa (Gaby Hoffmann) matkustaa kauas hoitamaan perheen asioita. Johnnylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin opetella huolehtimaan lapsesta. Jesse on melkoinen tapaus: erittäin puhelias ja uskomattoman tarkkanäköinen, mutta kuten kuka tahansa 9-vuotias, hän tasapainoilee yhä lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa.
Kun Johnnyn on lähdettävä työmatkalle viimeistelemään radio-ohjelmaansa, mutta Jessen äidin matka venyy, joten poika lähtee hänen mukaansa. Yhteisen taipaleen aikana Johnny joutuu kohtaamaan sellaisia asioita vastuusta, rakkaudesta ja kenties eniten itsestään, joita hän on pitkään työntänyt syrjään. Mike Millsin (mm. Vuosisadan naiset, Beginners ja Thumbsucker) käsikirjoittama ja ohjaama C’mon C’mon on lämmin ja koskettava tarina lasten ja aikuisten suhteesta. Elokuva on viime vuosien kiinnostavimpiin kuuluvan indie-studion A24:n (mm. Moonlight, Lady Bird) tuotantoa.
Tämä elokuva oli mielenkiintoinen tapaus. Alussa tuntui, että tarinassa ei ole tarpeeksi nostetta, mutta lopulta tarina lähtee upeaan liitoon.
Phoenix ja Norman tekevät upeaa yhteistyötä! Norman suorastaan varastaa koko elokuvan itselleen, sillä hänen suorituksensa on huimaava.
Jessen matka tarinan läpi on rakennettu hienosti. Siinä kohtaavat sekä nuoren pojan läheisyyden ja välittämisen kaipuu ja aikuisen tarve suojella ja ohjata kasvavaa lasta elämän mutkaisella tiellä. Jessen perhe kohtaa elämässään isoja haasteita, joista jokainen elokuvan henkilö yrittää selviytyä omalla tavallaan.
Jesse yrittää selviytyä vaikeasta tilanteesta, mutta samalla hän yrittää elää ikäiselleen normaalia elämää. Normanin suoritus yhdistelee nuo kaksi asiaa mestarillisella tavalla. Puhelias poika asettaa Phoenixin esittämälle Johnnylle haasteita, joihin jokainen lasten kasvatukseen osallistunut voi samaistua.
Phoenixin ammattitaidosta kertoo tapa, jolla hän antaa tilaa ja aikaa Normanille, mutta ottaa itsekin tilaa juuri oikeilla hetkillä. Phoenixin tavassa puhua ja keskustella on jotain todella hypnoottista. Johnny on juuri sopiva vastakohta räiskyvälle ja vauhdikkaalle Jesselle.
Ohjaaja Mike Millsin valinta kuvata elokuva mustavalkoisena on mainio tapa keskittää katsojan huomio pelkästään itse tarinaan, koska valkokankaalta puuttuvat esimerkiksi huomion varastavat värikkäät yksityiskohdat. Tästäkin huolimatta katsojalle tarjotaan kokemus, joka on täynnä pieniä yksityiskohtia ja sävyjä, mutta nuo yksityiskohdat löytyvätkin roolihahmojen käymistä keskusteluista ja eleistä.
Elokuvassa käytetään erittäin mielenkiintoista tehokeinoa, jota en aio tässä paljastaa, mutta se tuo elokuvaan juuri sopivan lisämausteen. Sanon vain, että jokaisen aikuisen kannattaa pitää korvat höröllä.
Teksti: Juho Kojima