Hank Thompson (Austin Butler) oli lukioaikojen baseball-lahjakkuus, joka ei enää voi pelata – mutta muuten elämä rullaa. Hänellä on upea tyttöystävä (Zoë Kravitz), työ New Yorkin rähjäisessä baarissa ja suosikkijoukkueensa on yllättäen matkalla sarjan loppuotteluun.
Kun hänen punkkarinaapurinsa Russ (Matt Smith) pyytää Hankia hoitamaan kissaansa muutaman päivän ajan, Hank ajautuu yllättäen keskelle kirjavaa joukkoa uhkaavia gangstereita. Kaikki haluavat hänestä jotakin – mutta Hankilla ei ole aavistustakaan, miksi. Paetessaan yhä tiukemmaksi kiristyvää otetta, hänen on käytettävä kaikki keinonsa pysyäkseen hengissä tarpeeksi kauan selvittääkseen, mistä oikein on kyse…
Caught Stealing -elokuvan on ohjannut Oscar®-ehdokas Darren Aronofsky ja käsikirjoittanut Charlie Huston omaan samannimiseen romaaniinsa perustuen.
Elokuvan pääosissa nähdään Austin Butler, Regina King, Zoë Kravitz, Matt Smith, Liev Schreiber, Vincent D’Onofrio, Griffin Dunne, Benito A Martínez Ocasio ja Carol Kane.
Jälleen kerran uin hieman vastavirtaan. Elokuvan peruslähtökohta on sinänsä ihan ok, mutta minusta, kun tuntuu, että maailma on kuitenkin täynnä samanlaisia leffoja. Luulen, että elokuva on tehty pääasiassa, jotta Austin Butler pääsisi jälleen Oscar-listoille.
Butler on hyvä näyttelijä. Se on nähty esimerkiksi elokuvassa Dune 2. Omasta mielestäni hänellä on kuitenkin tietynlainen ongelma rooleihin sulautumisen kanssa. Tiedän, että tuo on hieman epäsuosittu väite, mutta hänen roolihahmonsa tässä elokuvassa ja vuoden 2023 The Bikeridersissa nähty Benny muistuttivat toisiaan ihan liikaa.

Mielestäni hänellä on ollut kaksi todella hyvää roolia, joista hän ansaitsee kaikki mahdolliset kehut. Toinen oli tieyenkin Elvis. Myös Dyynin Feyd-Rautha nousee tuohon Kategoriaan, mutta Hank Thompson ei pääse samalle tasolle.
Hankin eduksi tulee kuitenkin lukea se, että kovia kokenut baarimikko ottaa iskuja vastaan oikein urakalla, eikä hän missään vaiheessa muutu supersankariksi, vaan pysyy tavallisena kundina.
Täytyy vielä kerran olla hieman ikävä. Mielestäni Zoë Kravitzin esittämä Hankin tyttöystävä Yvonne jää kaikesta huolimatta liian pieneen rooliin. Hänen ainoa tehtävänsä tuntui olevan pelastaa Hank, kun tämä joutuu hankaliin tilanteisiin ja paikkoihin. Lopulta Yvonne joutuu tilanteeseen, joka sysää elokuvan lopullisesti vauhtiin.
Leffan paras suoritus nähtiin Regina Kingiltä, joka esitti rikospoliisi Romania. Hän auttaa Hankia selviämään gangstereiden iskuista. Romanin hahmo vaatii Kingiltä melkoista temppua kesken elokuvan, josta näyttelijä selviytyy todella upeasti.
Yritin katsoa elokuvaa avoimin mielin, sillä olin ymmärtänyt, että se oli saanut ulkomailla melkoiset kehut, mutta minusta ohjaaja Darren Aronofsky on onnistunut tekemään (vain) ihan hyvän rikoselokuvan, mutta ei se jää mieleeni pyörimään.
Tähdet: ***
Ikäraja: 16
Pituus: 107 min.
Ohjaus: Darren Aronofsky
Käsikirjoitus: Charlie Huston
Teksti: Juho Kojima
