Vuosi on 1402, ja kuningatar Margareeta on yhdistänyt Tanskan, Norjan ja Ruotsin uudeksi pohjoismaiseksi unioniksi, jota hän hallitsee adoptiopoikansa kuningas Erikin kautta.
Viholliset uhkaavat valtakuntaa, ja sitä puolustaakseen Margareeta suunnittelee avioliittoa Erikin ja Englannin prinsessa Filippan välille. Liitto Englannin kanssa vahvistaisi Kalmarin unionia ja suojelisi sitä hyökkäyksiltä. Mutta käynnissä on salaliitto, ja Margareeta kohtaa mahdottoman ongelman, joka saattaa maksaa hänelle kaiken.
Ohjaaja Charlotte Sieling on onnistunut luomaan todella mielenkiintoisen kokonaisuuden tarinasta, jolla oli erittäin suuri riski olla väsyttävän pitkäveteinen. Tässä meillä on hyvä esimerkki siitä, miten historiallisesta draamasta saadaan houkutteleva. On pakko sanoa, että eräs Ridley Scott voisi oppia tästä jotain.
Tärkeintä on tietenkin löytää hyvät näyttelijät. Elokuvan haastavin rooli oli ehdottomasti Margareeta, mutta Trine Dyrholm ottaa haasteen vastaan, ja hänen suorituksensa onkin todella upea. Kuningattaren rooli vaatii laajan tunteiden skaalan. Dyrholmilta sellainen löytyy. Hän selvästikin nauttii roolistaan. Siinä jäivät muut näyttelijät jyrän alle, kun dyrholm marssi kohtaukseen. Toisissa kohtauksissa kuningatar oli haavoittuva ja herkkä. Kerrassaan upeaa työtä.
Hoviin ja kuningattaren neuvonantajana toimiva pappi Peder (Søren Malling) on ehdottomasti koko elokuvan mielenkiintoisin hahmo. Peder on viimeiseen saakka kuningattaren uskollinen palvelija, vai onko sittenkään. Malling rakentaa hahmon, joka viestii hiljaisuudella tai katseella enemmän kuin yhdelläkään sanalla. Pappi Pederillä on myös hyvin ilmeikkäät kasvot, jotka kertovat omaa synkkää tarinaansa.
Erik on kolmesta pääroolista se, joka jää hieman muiden varjoon. Tämä ei todellakaan tarkoita, etteikö Morten Hee Andersen olisi hyvä näyttelijä, sillä hän tekee platinan arvoista työtä. Erikin rooli on luonteeltaan sellainen, joka tarvitsee ympärilleen tiheän tukiverkon. Kun tukea antavat kaksi edellä mainittua huippunäyttelijää, niin Andersenin valovoima ei oikein meinaa riittää.
Elokuvan kuvauksesta vastannut Rasmus Videbæk ansaitsee aivan erityiset kehut, sillä hän on onnistunut luoman jokaiseen kohtaukseen todella aidon tunnelman. Varsinkin elokuvassa nähtävä kolkko linna pääsee oikeuksiinsa.
Mutta minun on todettava myös, että nauttiakseen tarinasta katsojan täytyy todellakin olla kiinnostunut historiasta, muuten edessä on puuduttava iltapuhde.
Margareeta: Pohjolan kuningatar saa ensi-iltansa huomenna perjantaina.
Teksti: Juho Kojima