Kategoriat
Suoratoistopalvelut Uutiset Viaplay

Elisa Viihde Viaplay kertoi uutisia

Suoratoistopalvelun nimi vaihtuu. Palvelu tunnetaan 1.10 alkaen jälleen pelkkänä Viaplayna. Jatkossa palvelusta Suomessa vastaa Viaplay Group Sweden AB. Elisan tunnukset ja salasanat toimivat kuitenkin normaalisti. Teksti: Juho Kojima Lähde: Elisa Viihde Viaplayn asiakasviesti

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Disney on haastettu oikeuteen

Disneyn sijoittajat ovat haastaneet yhtiön oikeuteen. Sijoittajat ovat sitä mieltä, että yhtiö on salannut tappioitaan. Sijoittajien nostaman kanteen mukaan Disney on salannut Disney+ -suoratoistopalvelun taloudelliset vaikeudet. Yhtiö on esimerkiksi itse kertonut, että suoratoistopalvelu kykenisi tuottamaan voittoa vuonna 2024. Kanteen nostaneet sijoittajat eivät usko tuon olevan mahdollista. Kun Disney oli vielä edellisen toimitusjohtajansa Bob Chapekin komennossa, […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Arleen Sorkin on kuollut

Arleen Sorkin, joka tunnetaan erityisesti DC:n Harley Quinnin alkuperäisenä ääninäyttelijänä, on kuollut. Hän oli kuollessaan 67-vuotias. Sorkin kuoli viime torstaina. Harley Quinn nähtiin ensimmäisen kerran Batman: The Animated Series -sarjassa, joka alkoi vuonna 1992. Samassa sarjassa Jokeria näytellyt Mark Hamill on muistanut ystäväänsä. -Olen järkyttynyt, koska olemme menettäneet loistavan Arleen Sorkinin. Hän ei ollut pelkästään […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Dune: Osa 2:n ensi-ilta siirtyy

Yhdysvalloissa käynnissä oleva käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakko alkaa nyt näkyä teattereissa, kun elokuvien ensi-iltoja aletaan siirtää. Warner Bros on ilmoittanut, että Denis Villeneuven Dune: Osa 2:n ensi-ilta siirtyy ensi vuoteen. Tällä hetkellä kalentereihin uudeksi ensi-illaksi on merkattu 15.3.2024. Kaikkien on kuitenkin hyvä muistaa, että lakkojen tilanne elää jatkuvasti, ja uudet muutokset/peruutukset ovat mahdollisia. Teksti: Juho […]

Kategoriat
Disney+ Elokuvat Suoratoistopalvelut Tulossa Uutiset

Ariel ystävineen sukeltaa Disney+ -palveluun

Disneyn Oscar®-palkitun animaatiomusikaalin live-action-versio julkaistaan Disney+ -palvelussa 6. syyskuuta 2023. Pieni merenneito sai ensi-iltansa elokuvateattereissa toukokuussa, ja elokuvan lipputulot ovat olleet maailmanlaajuisesti yli 542 miljoonaa dollaria.

Kategoriat
Suomi Uutiset

Espoo Cinén ohjelmisto julkistettu

Espoo Ciné -elokuvafestivaalin ohjelmisto on julkistettu ja nähtävissä aikatauluineen osoitteessa https://espoocine.fi/ . Näytöskohtainen lipunmyynti alkaa tiistaina 8.8.2023 kello 12.00. Yli 100 elokuvasta koostuvan ohjelmiston ydin muodostuu korkeatasoisista, suuren yleisön eurooppalaisista elokuvista, mutta mukana on myös dokumentteja sekä nuorten ja koko perheen elokuvia, myös Euroopan ulkopuolelta. Festivaalilla esitetään myös useita kotimaisten elokuvien ennakkonäytöksiä, joista jo aiemmin […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Tim Burtonin klassikko on mahdollisesti saamassa jatkoa – Jenna Ortega mukana projektissa

Jenna Ortegan ja Tim Burtonin yhteistyö näyttää saavan jatkoa, sillä Wednesday-sarjasta ja Scream-elokuvassa nähty näyttelijä on ilmeisesti saamassa roolin uudessa Beetlejuice 2 elokuvassa. Kyseessä on jatko-osa vuonna 1988 julkaistulle kulttiklassikon asemaan nousseelle elokuvalle. Uuden elokuvan kuvaukset olisi tarkoitus aloittaa touko tai kesäkuussa Lontoossa, mutta ongelmaksi on noussut elokuvan budjetti, josta ei vielä ole päästy sopimukseen. […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

Tom Holland tekee paluun tuttuun rooliin – Marvelilla isoja ideoita

Tom Holland tekee paluun Marvelin elokuvien pariin, kun hän pukeutuu jälleen Spider-Manin asuun. Asiasta uutisoi muun muassa Deadline. Marvel Studiosin pomo Kevin Feige oli hieman salamyhkäinen kommentoidessaan yllättävää uutista. -Meillä on tarina jo valmiina. Meillä on myös isoja ideoita, ja käsikirjoittajamme ovat laittaneet hihat heilumaan, Feige muotoili. Hän ei suostunut paljastamaan, mitä nuo suuret ideat […]

Kategoriat
Hollywood Uutiset

George R. Robertson on kuollut

Poliisiopisto-elokuvista tunnettu George R. Robertson on kuollut. Suru-uutisesta kertoi Deadline. Robertson kuoli 29.1 Torontossa. Poliisipäällikkö Hurstin roolista tunnettu näyttelijä oli kuollessaan 89-vuotias Poliisipäällikkö Hurst nähtiin kuudessa elokuvasarjan osassa. Yhteensä Poliisiopistoja on tehty seitsemän. Lähde: Deadline Teksti: Juho Kojima

Kategoriat
Netflix Suoratoistopalvelut Uutiset

Netflix ja SF Studios tuottavat ruotsalaisen komedian The Conference

Netflix ja Sf Studios yhdistävät voimansa, kun yhtiöt tuottavat ruotsalaisen komedian The Conference. Kyseessä on komedia, jossa lentää myös veri. Elokuva perustuu Mats Strandbergin kirjaan. Hän on yksi pohjoismaiden menestyneimmistä kauhukirjailijoista. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat julkishallinnon työntekijöiden konferenssiin, jossa rakennetaan ryhmähenkeä. Ryhmähenki alkaa kuitenkin rakoilla pahasti, kun korruptioon liittyvät syytökset alkavat lennellä. Samaan aikaan salaperäinen hahmo […]