Brad Pitt ja Apple ovat löytäneet levittäjän tulevalle Formula 1 -elokuvalleen.
Elokuvan levityksen hoitaa Warner Bros. Näillä näkymin leffan ensi-ilta Jenkeissä olisi 27.6.2025. Elokuva porhaltaa kansainvälisille markkinoille 25.6.2025. Suunnitteilla on myös, että filmi tuodaan Imaxiin.
Elokuvan tuottaa Hollywoodin legenda Jerry Bruckheimer, ja ohjauksesta vastaa Joseph Kosinski, joten Top Gun: Maverick -tiimi on jälleen kasassa. F1:n maailmanmestari Lewis Hamilton on myös yksi leffan tuottajista.
Tulevasta elokuvasta tekee erityisen mielenkiintoisen se tosiseikka, että Pitt ja Bruckheimer saivat houkuteltua F1:n organisaation mukaan tuotantoon. Tämä tarkoittaa kyllä sitä. että tekijöillä oli käytössään mahtavat resurssit, mutta voiko muuta odottaakaan, kun kyseessä on Bruckheimerin tuotos. Elokuvaa on esimerkiksi kuvattu oikeiden osakilpailujen yhteydessä.
Pittin kanssa valkokankaalla nähdään esimerkiksi Dyynistä tuttu Javier Bardem. Pitt esittää entistä kilpa-ajajaa, joka tekee paluun lähtöruudukkoon.
Teksti: Juho Kojima
Lähde: The Hollywood Reporter