The Last of Us jatkui upealla toisella jaksolla. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tässä jaksossa päästiin käsiksi pelisarjan päätarinaan Tess ja Joel matkaavat läpi rapistuneen kaupungin. Kaupungin, joka on täynnä virustartunnan saaneita ihmisiä. Tässä jaksossa törmäämme ensimmäisen kerran Clickkereihin, jotka ovat mutaatioiden kouriin joutuneita ihmisiä.
Pedro Pascal jatkoi loistavaa tekemistään. Hänen roolihahmonsa on yhtä aikaa mukava jäppinen, mutta tarvittaessa varsinainen kovanaama, joka ei epäröi käyttää aseita, jotta hänen oma porukkansa pysyy hengissä. Jakson tapahtumat johtavat siihen, että Joel joutuu arvioimaan tilannettaan uudelta kantilta.
Tess on kolmikon aivot, joka tietää milloin Joel on laitettava järjestykseen. Rooliin valittu Anna Torv on täysosuma. Hänessä on tietynlaista karua charmia, joka ainakin näyttää aidolta.
Toisen jakson ehdoton tähti on Ellien roolissa nähtävä Bella Ramsey, joka oli täynnä energiaa ja räväkkyyttä. Hän antaa Pascalille ja Torville kivikovan haasteen siitä, kuka kolmikosta on paras roolissaan. Ramseylla on juuri sopivasti sisua. Hänellä on todella suuri vastuu kannettavanaan, mutta hän selviää urakastaan upeasti.
HBO:n tuotos kuorii pelisarjan tarinaa auki tavalla, jota on todella helppo seurata varsinkin, kun otetaan vielä huomioon, että en ole aiemmin tuntenut koko pelisarjaa. Tässä jaksossa pääsimme tutustumaan Clickkereihin, jotka eivät ilmeisesti näe hyvin, mutta niillä tuntuu olevan superkuulo. Nämä Naksuttajat toivat minulle elävästi mieleen Hiljainen paikka elokuvien oliot, jotka reagoivat todella herkästi ääniin. Naksuttajat olivat varsin mielenkiintoinen tuttavuus.
Sitten se tämän jakson ainoa pikkuisen negatiivinen juttu, siis omasta mielestäni. En ole koskaan pitänyt Zombien kaltaisista olennoista. Jakson lopussa ruutu alkoi täyttyä noista otuksista, joka aiheutti sen, että ihokarvani alkoivat vapista. Toivon todella, että nämä oliot eivät ota liian isoa roolia, koska silloin mielenkiintoni alkaa horjua.
Tämän upean sarjan kolmas osa julkaistaan ensi maanantaina.
Teksti: Juho Kojima