Historiallisen draaman The Last Duel tapahtumat sijoittuvat Satavuotisen sodan aikaan. Elokuva tutkii miesten kaiken kattavaa valta-asemaa, oikeuden haurautta ja yhden naisen voimaa ja rohkeutta puolustaa totuutta.
Tositapahtumiin perustuva elokuva purkaa pitkään vallinneita olettamuksia Ranskan viimeisestä parlamentin hyväksynnän saaneesta oikeudellisesta kaksintaistelusta, joka käytiin kahden entisen ystävän Jean de Carrougesin ja Jacques Le Gris’n, välillä
Ihmettelin hieman aikoinaan sitä, että tämän leffan lipputulot jäivät Yhdysvalloissa todella alhaiseksi. Nyt, kun katsoin elokuvan, niin en ihmettele huonoa menestystä yhtään The Last Duel on yksinkertaisesti huono ja tylsä elokuva.
Toinen asia, joka saattoi johtaa huonoon menestykseen, oli se, että ohjaaja Ridley Scott päätti suuressa viisaudessaan haukkua mahdollisen yleisönsä siitä, kun nämä roikaleet eivät suostuneet katsomaan juuri hänen elokuvaansa.
Tämän elokuvan suurin ongelma ainakin omasta mielestäni se, että sen tarina on väsyttävän historiallinen ja tapa, jolla se kerrotaan, onnistuu tuhoamaan loputkin mielenkiinnon rippeet. Elokuvan tempo on todella hidas, eikä asiaa oikein auta sekään, että varsinkin Adam Driverin suoritus Jacques Le Grisin roolissa on yllättävän huono ja suorastaan laahaava.
Sama meno jatkui muidenkin näyttelijöiden kohdalla. Jean de Carrougesin roolissa nähtävä Matt Damon kyllä yrittää parhaansa, mutta hänkin jää kauas parhaasta tasostaan. Tämä oli mielestäni aika yllättävää, kun otetaan huomioon, että hän on käsikirjoittanut The Last Duelin parhaan kamunsa Ben Affleckin kanssa, joten kaksikolla oli täydet mahdollisuudet luoda tarinalle todella vahva perusta, mutta ei tainnut kiinnostaa.
Affleckille on myös löydetty elokuvasta rooli Pierre d’Alençona, joka hänelle kyllä sopii, mutta jokin hänenkin suorituksessansa kismitti minua. Sitä paitsi hänelle oli keksitty tehdä valkoinen parta. Täytyy kuitenkin todeta, että Driver ja Affleck pelaavat todella hyvin yhteen.
Mutta hyvätkin suorituksetkin uppoavat suohon, kun elokuvan tunnelma on musertavan tylsä. Siihen, kun vielä lisätään, että elokuvan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan, mutta näyttelijät puhuvat täysin puhdasta englantia, niin todella turhauttava sekamelska on valmis.
Suoraan sanottuna odotin tältä elokuvalta todella paljon, mutta jouduin pettymään todella pahasti. Mielestäni on lähes huvittavaa, että ohjaaja Scott haukkui yleisönsä, ehkä hän halusi peittää sen tosiseikan, että kyseessä olikin huono elokuva.
The Last Duel on nyt katsottavissa Disney+ -palvelussa. Toinen vaihtoehto on hankkia elokuvan DVD tai Blu-Ray, jotka ovat saapuneet juuri kauppoihin.
Teksti: Juho Kojima