Kategoriat
HBO Suoratoistopalvelut

Arvostelussa: HBO:n The Gilded Age

Julian Fellowesin luomassa uutuussarjassa The Gilded Age eletään vuotta 1882 ja New Yorkin Fifth Avenuen varrella asuvien rikkaiden sukujen elämä kukoistaa.

HBO:n tuottaman sarjan tarinaa kuljetetaan pitkälti kaupunkiin saapuvan neiti Marian Brookin (Louisa Jacobson) kautta. Nuoren Marianin elämä on juuri kääntynyt ylösalaisin, kun hänen asianajajansa on ilmoittanut, että neiti Brookin juuri kuolleen isän raha-asiat olivat täysin sekaisin, eikä perintöä jäänyt juuri nimeksikään.

Isänsä perintö taskussaan Marian muuttaa isänsä rikkaiden siskojen luo. Varsinkaan Agnes-täti (Christine Baranski) ei ilahdu uudesta tulokkaasta, mutta Ada, jota näyttelee Sinkkuelämä-sarjasta tuttu Cynthia Nixon, suhtautuu suopeammin. Tästä alkaa Marianin sukellus New Yorkin seurapiireihin.

Fellowes pysyttelee pitkälti samoissa jo Downton Abbey-sarjasta tutuissa kaavoissa. The Gilded Agen mittakaava tuntuu vain olevan moninkertainen tunnettuun edeltäjäänsä verrattuna. samalla HBO:n tuottamaan uutuuteen on selvästi yritetty luoda enemmän jännitteitä ja kilpailua paremmuudesta.

Tuota kilpailua luo kuuluisan kadun toisella puollella asuva rautateiden omistaja George Russell (Morgan Spector), joka on juuri rakentanut todella pramean ja ison talon, jolla hän haluaa osoittaa olevansa uskomattoman rikas. Rusellin vaimo Bertha (Carrie Coon) haluaa päästä seurapiirien valtiaaksi, mutta saa nopeasti huomata, ettei se olekaan aivan helppoa.

Kuva: HBO Max

The Gilded Age on ulkoisesti todella upea. Sarjan ilmeen suunnittelusta vastannut Production Designer Bob Shaw ansaitsisi kaikki mahdolliset palkinnot, sillä lavasteet ja sarjan olemus hakevat vertaistaan.

Myös Fellowesin tekemät käsikirjoitukset ovat hyviä. Tunnelmakin on ihan jees, mutta suurin ja pahin ongelma on se, että taustalla kummittelee jatkuvasti Downton Abbey. The Gilded Age on mielestäni ottanut liikaa vaikutteita edeltäjältään.

Nuo kaksi sarjaa toimivat periaatteessa täysin samalla dynamiikalla. Molemmista löytyy herrasväki ja palvelusväki. Näiden kahden ryhmän väliset ja sisäiset vuorovaikutuksetkin toimivat molemmissa sarjoissa samalla tavalla.

Herrasväet järjestävät juhlia ja palvelusväki yrittää täyttää yläkerran toiveet.

Ehkä suurin ero sarjojen välille saadaan, kun otetaan esille rahan merkitys. Downtonissakin puhuttiin tietysti rahasta, mutta tässä uudessa sarjassa raha ja sen tavoittelu hallitsevat kaikkea

Vaikka Downton Abbey viekin selvän voiton kaksikon välisessä kisassa, niin The Gilded Age kuitenkin vetosi minuun siinä märin, että minusta taisi tulla sarjan fani.

Voit katsoa tämän uutuden avausjakson HBO Maxilta.

Trailer: HBO

Teksti: Juho Kojima