Vuonna 1879 Britannian siirtomaahallinto kyllästyi Etelä-Afrikassa asuvan Zulu-heimon toimintaan, joka häiritsi brittien taloudellisia tavoitteita, niinpä he lähettävät zulujen kuninkaalle Cetshwayolle listan vaatimuksia, joiden tavoitteena on provosoida heimo sotaan.
Tavoite onnistuu, ja brittiläiset yläluokkaa edustavat upseerit hierovat kämmeniään yhteen, koska tulossa on helppo voitto, sillä vastustajat ovat surkeita alkuasukkaita, eikö vain.
Tietyt brittiläiset upseerit yrittävät varoittaa, että vastassa onkin vaarallinen sotajoukko, joka ei tunne armoa, ja Britannian sotilaat saattavat kokea karmean tappion, mutta joukkoja komentava Lord Chelmsford (Peter O’Toole) ei usko varoituksia, sillä hänen miehillään on tykkejä ja kivääreitä. Zuluilla on pelkät keihäät, joten heistä ei voi olla vastusta, eihän.
Verinen totuus selviää Lordille Isandlwanan maastossa, jossa Zulut murskaavat vihollisen joukot.
Douglas Hickoxin ohjaama elokuva on hyvä esimerkki brittiläisen siirtomaahallinnon jäykkyydestä, jossa järki ei välttämättä voita, vaan asiat hoidetaan yläluokkaisten upseereiden ja johtavien siviileiden tahdon mukaan.

Samaan aikaan, kun Zulut valmistautuvat tulevaan konfliktiin tosissaan, niin britit järjestävät kepeitä puutarhajuhlia, joissa juodaan viiniä ja viihdytetään kauniita naisia. Samalla paraatijoukot pullistelevat muskeleitaan.
Hienot paraatimuodostelmat eivät kuitenkaan auta, kun vihollisen terävä keihäs työntyy kylkiluiden väliin.
Elokuvasta muodostuu kahden upean näyttelijän kaksintaistelu, kun Burt Lancasterin esittämä eversti Dumford yrittää selittää vaikeaa ja vaarallista tilannetta O’Toolen esittämälle Chelmsfordille.
O’Toole on loistava komentajan roolissa. Häneltä, kun onnistuu tuo yläluokkainen olemus ja asenne. Tuostakin huolimatta oma suosikkini tässä elokuvassa on Lancaster, sillä hän tuo kokonaisuuteen vahvaa läsnäoloa, mutta myös inhimillistä otetta.
Elokuva perustuu tositapahtumiin. Sen vuoksi on hienoa, että se on kuvattu aidossa ympäristössä Etelä-Afrikan Isandlwanassa ja KwaZulu-Natalissa.
Zulu Dawn on kuulunut jo vuosia omiin suosikkeihini. Nyt voit napata sen Applen leffakaupasta hintaan 4,99 €.
Teksti: Juho Kojima
