Kategoriat
Hollywood Muu Maailma Uutiset

Abu Dhabista on kasvamassa merkittävä viihdealan keskus

Abu Dhabiin on suunnitteilla suuri pelien ja elokuvien tuotantokeskus, raportoi Deadline.

Uuden keskittymän kehityksestä vastaa twofour54, ja hankkeelle on annettu nimeksi Yas Creative Hub. Deadline kertoo, että ainakin Ubisoft, CNN ja muita media ja elokuva-alan toimijoita kuuluu uuden keskittymän käyttäjiin. Keskukseen tulee tuotantotiloja, mutta myös esimerkiksi ravintoloita ja kahviloita.

Abu Dhabin merkitys viihdealalla onkin kasvanut viime vuosina merkittävästi ja twofour54:n toimitusjohtaja Michael Garin sanookin, että ensi vuodesta on tulossa erittäin kiireinen, sillä Abu Dhabissa kuvataan monia Hollywoodin tuotantoja, ja paikallisia elokuvia.

 Garin kertoo, että Yas Creative Hubin rakentamisella haluttiin parantaa erilaisten tuotantojen olosuhteita ja mahdollisuuksia. Tuotantokeskus valmistunee ensi vuoden loppuun mennessä.