Kun kapinallinen surffaaja Zephyr joutuu pakkomielteisesti haihin suhtautuvan sarjamurhaajan vangiksi keskelle avomerta, alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. Veneen alla vaanivat nälkäiset pedot – ja jos Zephyr ei keksi keinoa paeta, hänestä tulee seuraava uhri karmivassa rituaalisyötössä.
Sean Byrnen ohjaama elokuva oli yksi niistä leffoista, joita olin kuullut kehuttavan, mutta alkuinnostuksen jälkeen rupesin miettimään, että mitä tämä filmi oikein haluaa olla. Siinä on haita, joten yrittääkö se olla Tappajahai. Tietyllä tavalla kyllä, mutta toisaalta siinä riehuu sarjamurhaaja, joten jotain muuta se on.
Jotkut katsojat ovat kehuneet elokuvaa hienoksi psykologiseksi jännäriksi. Voihan tuotakin mieltä olla, mutta ei hyvään jännäriin riitä hulluna juokseva tappaja. Jai Courtneyn esittämän tappajan ja Zephyrin välille yritetään epätoivoisesti rakentaa kauhua ja jännitettä, mutta mielestäni homma lässähtää ja pahasti.
Jos ihmiset saavat kiksit siitä, että naisia syötetään haille, niin okei sitten, mutta omasta mielestäni siinä ei ole mitään kiehtovaa. Olen todella väsynyt tällaiseen kidutusjännäriin. Jokaisella saa olla oma mielipide tuosta määritelmästä, mutta pysyn kannasani.
Courtney yrittää roolinsa kanssa aivan liikaa. Tuo johtaa suorastaan joihinkin koomisiin kohtauksiin, ja näin uskottavan murhaajan hahmolta putoaa pohja pois.
Jos elokuvasta haluaa löytää jotain hyvää, niin se on Hassie Harrison, joka nähdään Zephyrin roolissa. Harrison tekee todella energisen suorituksen, joka antaa potkua koko elokuvalle. Zephyr on muutenkin hahmo, josta on helppo kiinnostua, mutta eivät nuo kaksi yksityiskohtaa kokonaisuutta pelasta.
Olen nähnyt niin monta sarjamurhaajaelokuvaa, ettei tällainen sekametelisoppa jaksanut kovasti kiinnostaa.
Tähdet: **
Ensi-ilta: 13.06.2025
Ikäraja: 16
Pituus: 99 min.
Ohjaus: Sean Byrne
Käsikirjoitus: Nick Lepard
Teksti: Juho Kojima