Clint Eastwoodin tähdittämä tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa neljä vankia suunnittelee paon äärimmäisen tiukasti vartioidusta Alcatrazin vankilasta. Saarella San Franciscon edustalla sijainnut vankila oli aikansa pahamaineisimpia, eikä kukaan ollut onnistunut pakenemaan sieltä hengissä tätä ennen.
Varsin mainio elokuva, jossa yhdistyvät entisaikojen jännityselokuvien jämäkkä rauhallisuus ja Eastwoodin rauhallinen, mutta määrätietoinen tyyli.
Don Siegelin ohjaama jännäri pitää katsojan todellakin otteessaan. Tämä leffa todistaa, ettei aseiden tarvitse paukkua tai nyrkkien heilua, jotta jännärit toimisivat. Tässä tapauksessa filmin voima perustuu kiehtovan yksinkertaiseen kertomukseen, jonka keskiössä on ryhmä vankeja, jotka haluavat ottaa jalat alleen.
Kihelmöivää tunnelmaa avittaa sekin, että elokuva on kuvattu oikealla Alcatrazin saarella ja vankilassa. Tämä tuo leffaan tiettyä kylmyyttä ja ankeutta, jota ei olisi muuten kyetty tavoittamaan.
Elokuvan voi katsoa Mtv Katsomossa vielä tänään. Se poistuu palvelusta huomenna. Sen voi hankkia esimerkiksi Applen elokuvakaupasta hintaan 5,99 euroa.
Tähdet: *****
Teksti: Juho Kojima
