Romantisoitu lännenelokuva kuuluisista veljeksistä Jesse ja Frank Jamesista, jotka ryhtyvät lainsuojattomiksi kostaakseen rautatieyhtiölle maatilansa menetyksen. Pääosissa: Tyrone Power, Henry Fonda, Nancy Kelly ja Randolph Scott. Ohjaaja: Henry King. (Jesse James, USA 1939)
Tässä meillä on mainio länkkäri, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta myös hersyvää huumoria.
Juoni on arvattava, mutta toimiva. Joskus länkkäreiden ongelmana on, ettei sankareiden ja roistojen motiivi ole kovinkaan selvä, mutta tällä kertaa olin täysin nuorten veljesten puolella. Ensin ahne rautatieyhtiö yrittää ryövätä kotitilan, kun veljekset eivät suostu myymään, niin seuraavaksi kotitalo räjäytetään.
Veljesten äiti menehtyy räjähdyksen seurauksena. Tuon jälkeen veljesten tie on viitoitettu.
Power ja Fonda sopivat rooleihininsa paremmin kuin hyvin, Varsinkin Tyrone Power rokkaa Jessen roolissa, mutta suorastaan rakastuin Zeen roolissa nähtävään Nancy Kellyyn. Zee oli yksi luonnollisimmista hahmoista, joita olen nähnyt pitkään aikaan.
Jotenkin elokuvasta tuli vain hyvälle mielelle. Samalla sitä vain miettii, että mihin ihmeeseen noin hyvä näytteleminen on kadonnut nykyaikana.
Elokuva alkaa kello 21:00. Se löytyy myös Yle Areenasta.
