Kategoriat
Elokuvat TV TV5

Tänään Vitosella: United 93

Elokuva tuo katsojan silmien eteen syyskuun 11. päivän tapahtumat United Airlinesin lento 93:n kautta.

Muistan, kun näin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa, niin minulle tuli fyysisesti todella paha olo, koska tuon päivän järkyttävät tapahtumat tulivat katsomisen myötä todella lähelle. Nyt pystyn katsomaan tämän elokuvan ihan hyvin, ja United 93 onkin mielestäni paras iskuista kertova filmi.

Suuri kiitos tästä kuuluu ohjaaja Paul Greengrassille, joka vie katsojan tapahtumien keskelle, mutta ei dramatisoi mitään turhaan, eikä ohjaaja myöskään osoita yleisölle oikeaa tunnetilaa, vaan jokainen saa kokea elokuvan omalla tavallaan, siitä pisteet Greengrassille.

Mielestäni on myös hienoa, että katsojaa ei lukita pelkästään lentokoneen sisälle, vaan tapahtumat näytetään muistakin näkökulmista. Oli erittäin hienoa, että eri lennonjohtokeskusten reaktiot saivat myös ison roolin.

Ehkä hieman yllättäen itselleni kaikkein vaikuttavinta oli se tapa, jolla elokuvan tekijät onnistuivat näyttämään sekasorron, joka iskuista väistämättä seurasi, koska vastaavaan tilanteeseen ei osattu varautua. Ohjeita tai toimintatapoja ei ollut, vaan kaikki viranomaiset reagoivat omalla tavallaan, josta tietenkin seurasi lisää ongelmia.

Tämä koskettava draama nähdään tänään Vitosella kello 23:55.

Trailer: Movieclips Classic Trailers

Teksti: Juho Kojima