Kun nuori astronomi löytää valtavan komeetan kiitämässä törmäyskurssilla kohti maata, tuomiopäivän lähtölaskenta alkaa, ja ihmiskunta aloittaa valmistelut varmistaakseen eloon jäämisensä.
Elokuvan pääosassa nähdään melkoisen nuori, mutta valovoimainen Elijah Wood, eli kavereiden kesken Frodo. Wood ei välttämättä vielä tässä elokuvassa yltänyt tunnetuimman roolinsa tasolle, mutta ennusmerkit oivat jo selvät.
Mimi Lederin vuonna 1998 ohjaama tieteiselokuva jäi ilmestyessään Armageddonin varjoon. Bruce Willisin tähdittämä kassamagneetti tarjosi silkkaa toimintaa, mutta Deep Impact puolestaan tarjosi pohdittavaa, ja uskottavamman skenaarion.
Löytyihän elokuvasta tietenkin myös kaksi Hollywoodin kirkasta tähteä, kun Kummisedästä tuttu Robert Duvall jahtasi valtavaa komeettaa avaruusaluksella, ja Morgan Freeman laittoi hommat kuntoon presidenttinä.
Elokuvan erikoistehosteet eivät olleet kovinkaan hohdokkaita, mutta ei niiden tarvinnutkaan olla, sillä ohjaaja Leder keskitti katsojan huomion ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa.
Katson itse mieluummin Deep Impactin. Armageddon on kuitenkin loistavaa krapulaviihdettä.
Elokuva alkaa kello 21:00.
Tähdet: ****
Teksti: Juho Kojima