Kategoriat
Elokuvat TV Yle

Tänään Teemalla: Suuri pakoretki

Tosipohjainen suurelokuva joukosta liittoutuneiden sotavankeja, jotka ovat toistuvasti yrittäneet pakoa vankileireiltä ja siten heidät suljetaan yhdessä tarkoin vartioidulle uudelle leirille, josta ei pitäisi pystyä karkaamaan, mutta hurja sotavankien joukko ei luovuta, vaan uuden pakoyrityksen suunnittelu alkaa miltei välittömästi.

En ollut koskaan katsonut tätä elokuvaa, joten odotin sen näkemistä todella innokkaasti. Tiesin totta kai, että kyseessä on klassikko sanan varsinaisessa merkityksessä, joten yritin totisesti innostua näkemästäni, mutta tällä kertaa ei oikein tärpännyt.

Elokuvassa on todella hieno näyttelijäkaarti Steve McQueenin ja James Garnerin johdolla, mutta olen aina ollut sellainen ihminen, joka kiinnittää huomionsa pieniin yksityiskohtiin. Tällä kertaa minua kismitti se, että elokuvan juonessa oli liian monta heikkoa kohtaa.

Ehkä näkyvin ja kuuluvin näistä oli se, että leirillä olevat vangit suunnittelivat pakoaan todella avoimesti ja äänekkäästi. Tuskinpa oikeat vangit valmistelivat karkumatkaansa ihan noin avoimesti. Varsinkaan, kun elokuvassa todisteltiin monta kertaa, että melkein kaikki vartijat ymmärsivät englantia.

Suuri pakoretki nähdään tänään Yle Teemalla kello 21:00.

Trailer: Movieclips Classic Trailers

Teksti: Juho Kojima