James Cameronin neljä Oscar-ehdokkuutta saanut vedenalainen seikkailu kertoo öljynporausporukasta, joka lähetetään pelastamaan salaperäisesti uponneen ydinsukellusveneen miehistöä. Mukaansa he saavat ryhmän laivaston erikoisjoukkojen sotilaita, joilla on oma, salainen tehtävänsä.
Kun pinnalla jännitteet Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kiristyvät, se heijastuu myös merenpohjan tapahtumiin. Lisäksi osa miehistöstä näkee outoja valoilmiöitä, joille ei löydy järkevää selitystä. Elokuvasta nähdään vuonna 1993 valmistunut ohjaajan versio. Pääosissa nähdään Ed Harris, Mary Elizabeth Mastrantonio, Michael Biehn, Kidd Brewer Jr, Kimberly Scott ja Todd Graff.
Tässä elokuvassa on jotain niin mahtavaa! Ehkä se johtuu siitä, että leffa on tehty Cameronin kuuluisalla tarkkuudella, joka hakee vertaistaan. Kaikissa tämän ohjaajan projekteissa mennään tarina edellä. Tehosteet ja lavasteet tukevat tuota tarinaa loistavalla tavalla.
The Abyss taisi olla ensimmäinen kerta, kun Cameron pääsi leikkimään tietokoneella tuotettujen efektien kanssa. Tässä seikkailussa häntä avusti Industrial Light & Magic. Yhteystyön tuloksena syntyi muutama kohtaus, jotka ovat edelleen aivan omaa luokkaansa.
Varsinkin Ed Harris tekee todella upeaa työtä, Hänen tylsistynyt tyylinsä sopii tähän elokuvaan kuin hanska käteen.
The Abyss on yksi niistä elokuvista, jonka haluan saada 4K-versiona. Elokuva alkaa kello 21:00.
Teksti: Juho Kojima