Tyttö, sinä olet tähti -elokuva on herkkä, hauska ja inhimillinen tarina hienostoperheen Nellin (Pamela Tola) ja katujen kasvattaman Sunen (Samuli Vauramo) musiikin teosta. Yhteisen demon tekeminen nostattaa tunteet pintaan, joka aiheuttaa ristiriitoja niin Sunen bändin jäsenien kuin Nellin poikaystävänkin kanssa. Dome Karukosken palkittu esikoiselokuva oli elokuvateatterien yleisömenetys ja se äänestettiin mm. Episodi -lehden äänestyksessä kaikkien aikojen kotimaisten elokuvien sarjassa neljännelle sijalle.
Elokuva sai esikoiselokuvalle ainutlaatuiset 8 Jussi-ehdokkuutta voittaen yleisöäänestyksen sekä Jussi-palkinnon parhaasta musiikista. Vuonna 2005 ”Tyttö, sinä olet tähti” voitti Amanda palkinnon parhaana pohjoismaisena esikoiselokuvana ja kilpaili samana vuonna Berliinin elokuvajuhlilla ainoana suomalaisena elokuvana. Elokuva nosti ohjaajansa ja näyttelijänsä suomalaisen elokuvan tähtikaartiin.
Siitä onkin aikaa, kun olen tämän pätkän viimeksi katsonut. En sinänsä muista paljonkaan tarinan tapahtumia, mutta sen muistan, että leffasta tuli hyvälle mielelle. Toinen fiilis, joka minulle pomahtaa mieleen, että tämä elokuva on jostain syystä aliarvostettu, vaikka se Episodin äänestyksessä pärjäsikin.
Tuota puoltaa esimerkiksi se, että elokuvaa ei meinaa löytää oikein mistään, ei digitaalisena, eikä fyysisenäkään versiona. Ainoa paikka, mistä sen nykyisin löytää, Starin lisäksi, on Elisa Viihde, josta sen voi vuokrata.
Tuo on harmi, sillä mielestäni tämä leffa kuuluisi ehdottomasti esimerkiksi Mtv Katsomoon tai Ruutuun.
Elokuva alkaa kello 21:00.
Tähdet: *****
Teksti: Juho Kojima